yle.fi


Olet tässä

Kulkukoirien tie Romaniasta Suomeen

julkaistu 14.6.2010 klo 12:12, päivitetty 14.6.2010 klo 14:31

Alkutaival ulkomaalaisen kulkukoiran kanssa saattaa olla vaikea, mutta sitounut omistaja saa hylätystä eläimestä oivallisen kaverin. Koirat sopeutuvat lähes poikkeuksetta uuteen elämäntilanteeseen.

Vantaan Viertolanrannan koirapuistossa käy kova kuhina. Kodittomien koirien ystävät Ry:n puheenjohtaja Pia Levonen on saapunut aamulenkille neljän romanialaisen koiransa kanssa ja paikalla sattuu olemaan myös vanha tuttu rottweiler Oili. Juoksuleikki on pystyssä heti.

Oili ajattaa ruskea Fideliä, joka päätyi Levoselle sattuman kautta. Fidelin sijoitus peruuntui yllättäen ja Levonen ei raskinut jättää jalkavammaista Fideliä romanialaiseen tarhaan.

- Toin sen sitten Suomeen ja jalka leikattiin eläinsairaalassa ja kuten kuvasta näkyy Fidel voi nyt hyvin, vauhtia riittää ja jalka toimii.

Musta-harmaa karvaturri Bora on taas hieman rauhallisempi kaveri. Bora saapui Suomeen jo parisen vuotta sitten ja sen Levonen alun perin otti itselleen lemmikiksi Romaniasta.

- Minä olen aina ollut kiinnostunut kovaosaisista ja koiraihmisenä ajauduin Kodittomien koirien ystävien toimintaan mukaan hyvin tiiviistikin, Levonen sanoo.

Pia Levonen on tällä hetkellä Kodittomien koirien ystävien puheenjohtaja ja hän sijoittaa koiria Suomeen.

Hyväluonteisia ja terveitä koiria

Kodittomien koirien ystävät seulovat tarkkaan Suomeen tuotavat koirat. Niiden on oltava tervepäisiä ja sopeutuvaisia. Toki monet koirista ovat aluksi arkoja, mikä on ymmärrettävää.

- Ne ovat poikkeuksetta eläneet kadulla ja onhan se iso muutos, kun yhtäkkiä lennätetään Suomeen ja ollaankin kotikoirana, Levonen selittää.

Romaniasta tuodut kulkukoirat ovat kuitenkin järjestään erittäin kiitollisia koiria. Ne ovat tyytyväisiä, kun saavat säännöllisesti ruokaa, katon päänsä päälle ja omistajan, joka huolehtii niistä.

Kuka tahansa ei voi saada kulkukoiraa itselleen. Adoptoijalla tulee olla koirakokemusta ja heidän tulee olla valmiita sitoutumaan hommaan sataprosenttisesti.

- Moni kuvittelee pelastavansa yhden koiran ja sitten ei ollakaan valmistautuneita prosessiin, ollaan sormi suussa ja ihmetellään tilannetta. Adoptoijan tulee olla sitoutunut ja pitkäpinnainen koiraihminen.

Levosen mukaan koirat sopeutuvat yleensä aina. Jos ongelmia ilmenee, niin vika on yleensä hihnan toisessa päässä. Kodittomien koirien ystävät on tuonut Suomeen reilu 100 koiraa, joista onneksi vain viidestä kuuteen on jouduttu sijoittamaan uudelleen.

Asenteiden muuttaminen

Kodittomien koirien ystävien tarhat ovat kahdessa romanialaisessa kaupungissa, joita hoitavat paikalliset asukkaat sekä italialainen Save the Dogs-järjestö. Yhdistys esimerkiksi tukee tarhoja taloudellisesti. Tärkeintä olisi, että paikallisten ihmisten asenteet muuttuisivat koiria kohtaan.

- Romaniassa ollaan hyvin julmia eläimiä kohtaan ja haluamme saada heidät ymmärtämään, että sivistysvaltiossa ei näin voi olla.

Levonen tietää, että asenteiden muuttamisen tie on pitkä. Useimman romanialaisen ajatusmaailma on sen verran erilainen kuin esimerkiksi suomalaisen.

Suomen eläinlääkäriliitto on julkaissut kannanoton, jossa todetaan, että yksittäisten eläinten maahantuonti ei ole eläinsuojelullisesti perusteltua. Levonen on liiton kanssa eri mieltä.

- Yksilötasolla kun ajatellaan esimerkiksi näitä minun koiriani, niin kyllä se on niille eläinsuojelullinen teko, kun ne saavat nyt kirmata täällä puistossa ja leikkiä vapaana, Levonen tuumaa.

YLE Helsinki / Reetta Arvila

Jatka tästä