Kuntaliitoksia puidaan oopperassa kovaäänisesti
Jouni Kokoran ja Sanna Nuutisen roolihenkilöiden välillä on monenlaista kipinää Kuntaliitosoopperassa.
Kuva: YLE
Kuntaliitoskysymyksistä on syntynyt ooppera Lohjalla. Kunnanvaltuuston kokoukseen sijoittuva Kuntaliitosooppera käsittelee valtakysymyksiä ja päättämisen vaikeutta satiirin keinoin. Kuntaliitos-aihetta puidaan Lohjan seudulla myös tosi elämän valtuustoissa lähiaikoina.
Aineistoa oopperaan on ammennettu valtuustotyöskentelystä ja mediasta. Oopperan sanoituksen eli libreton kirjoittanut Nina Granath (kok.) on myös Lohjan kaupunginvaltuutettu.
- Aihe on hyvin ajankohtainen niin täällä Lohjalla kuin muutenkin täällä Suomen maassa. Myös näin kaupunginvaltuutettuna aihe on sydäntä lähellä, mutta niin on myös ooppera, joten tässä tuli nyt monta kärpästä yhdellä iskulla.
Lohjalaisvoimin toteutettavaa teosta säestää Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston orkesteri, jota johtaa oopperan säveltäjä Tuomas Törmi. Hänelle urakka on ensimmäinen laatuaan.
- Oopperaa en ole aikaisemmin säveltänyt. LÄhdin liikkelle erilaisista rytmisistä ja melodisista teemoista ja muokkasin niitä tähän kokoustekstiin. Suurin haaste on saada välitettyä niitä tunnelmia valtuustonkokouksesta sävelin.
Myös tosi elämän kunnanvaltuustoissa eletään Lohjan seudulla dramaattisia hetkiä, kun Nummi-Pusula, Siuntio ja Lohja päättävät mahdollisesta liitoksestaan ensi kuussa.
- Mielenkiintoista tulee olemaan sitten kun on tosi kyseessä, ehdottomasti. Tämä oopera on nyt alkulämmittelyä sitä todellista tilannetta ajatellen, Nina Granath toteaa.
YLE Helsinki