Helsingin keskusta alkaa täyttyä Madonnan odottajista
Konserttialueen portilla oli vielä kello 15.15 rauhallista.
Kuva: Stella Pajukallio
Jätkäsaaressa sekä Hotelli Kämpin edustalla on jo satoja ihmisiä odottamassa illan konsertin alkua, kertoo ylikomisario Jussi-Pekka Lämsä.
-Jätkäsaaren odotusalueelle on alkanut kasautua ihmisiä odottamaan konserttialueelle sisään pääsyä pikkuhiljaa eilisestä alkaen, kertoo Keskustan poliisipiirin ylikomisario Jussi-Pekka Lämsä.
Myös Hotelli Kämpin ympäristössä Helsingin keskustassa tähteä odottaa 200-300 ihmistä.
Helsingin poliisilla on oma erikoisryhmä, joka päivystää nimenomaan Madonnan konsertin vuoksi lähinnä Jätkäsaaren ympäristössä.
Järjestyksenvalvontaan on määrätty 500 poliisia. Valvonta ulotetaan Jätkäsaaresta myös lähialueille, mm. Lauttasaareen.
Toistaiseksi vain pieniä liikennerajoituksia
Ruoholahden ympäristössä on ylikomisario Lämsän mukaan tällä hetkellä lähinnä joitakin pysäköintirajoituksia. Poliisi varautuu kuitenkin Jätkäsaaren, Ruoholahden ja Hietalahden katujen sulkemiseen tarvittaessa. Välttämättä sulkemisiin ei tarvitse mennä, jos ihmiset jättävät omat autonsa kotiin, sanoo Lämsä. Helsinki Areenan ja Ruoholahden Seaside-hotellin parkkitalot ovat jo täynnä.
-Mechelininkatu ja Länsiväylä pitämään auki ainakin konsertin menoliikenteen aikana, Lämsä kertoo.
Konsertin jälkeen katuja jouduttaneen kuitenkin sulkemaan.
YLE Helsinki