Olet tässä

Kajatanokan hotellikiista jatkuu yhä

julkaistu 15.10.2009 klo 07:14, päivitetty 15.10.2009 klo 18:18

Kaupunkisuunnitteluviraston mukaan Helsinki tarvitsee rohkeampaa arkkitehtuuria. Virasto yrittää edelleen ajaa läpi suunnitelmia Katajanokalle suunnitellusta ristinmuotoisesta, kiistellystä hotellista.

Kaupunkisuunnitteluviraston mukaan sveitsiläisen arkkitehtitoimiston Kanavaterminaalin paikalle suunnittelema hotelli rikastuttaisi keskustan kaupunkikuvaa.

Virasto on yrittänyt entistä selkeämmin havainnollistaa kaupunkilaisille hotellin ulkoasua uudella virtuaalimallilla.

Päättäjät pattitilanteessa

Päättäjät eivät kuitenkaan tunnu pääsevän yksimielisyyteen asiasta. Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli asiaa torstaina, mutta päätti jättää sen pöydälle kolmeksi viikoksi. Lautakunnan puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (kok.) toivoo, että asiasta päättäisi lopulta valtuusto. Rauhamäen mukaan kyseessä on sen verran merkittävä päätös, että kaupungin suurimman vallankäyttäjän pitäisi se käsitellä. Valtuustokäsittely riippuu kuitenkin lautakunnan päätöksestä.

Lautakunnan punttien arvioidaan olevan tasan hotellin puolustajien ja vastustajien kesken. Mikäli vastustajat voittavat, asia ei etene valtuustoon asti.

Arvostelijoille risti on liikaa

Kriitikot puolestaan pitävät hotellin muotoa liian poikkeavana ympäristöstään, sen ulostyöntyvien ulokkeiden katsotaan olevan hyökkääviä ja julkisivumateriaalin koetaan olevan ristiriidassa ympäristön kanssa.

Satamakatu 5:n taloyhtiön mielestä hotelli katkaisisi radikaalisti kaupunginosan yhteyden vanhaan Kauppatorin keskustaan.

Kaupunkisuunnitteluviraston päällikö Tuomas Rajajärvi ymmärtää kritiikin, sillä hänenkin mielestään hotellin rakentaminen vaikuttaa Katajanokan ja Helsingin historiallisen keskustan kaupunkikuvaan.

- Tästä huolimatta pidän muutosta perusteltuna. Eteläsataman ja Katajanokanrannan kaupunkikuva tulee muuttumaan muiltakin osin. Ensi vuonna pidetään Kirjava Satama -ideakilpailu, jolla haetaan uusia mahdollisuuksia koko alueen kehittämiseen, sanoo Rajajärvi.

YLE Helsinki

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot