yle.fi


Olet tässä

Helsingin putkisto on hälyttävässä kunnossa

julkaistu 9.11.2009 klo 09:44, päivitetty 9.11.2009 klo 21:03

Kuva: YLE

Pahoja putkirikkoja saattaa tulla enemmänkin lähivuosina Helsingissä, varoittaa Helsingin Veden tuotantoinsinööri Sami Sillsten. Vesi- ja viemäriverkosto on niin huonossa kunnossa, että sen uusimiseen pitäisi investoida huomattavia summia rahaa.

Helsingin keskustassa pumpataan taukoamatta vettä tunneleista sunnuntaisen putkirikon jäljiltä. Rikkoutunut putki sijaitsee 6-7 metrin syvyydessä Rautatieaseman pääsisäänkäynnin edessä.

Putki on halkaisijaltaan 40 senttimetriä, 30 vuotta vanha valurautainen runkovesijohto, jollaisia risteilee keskustassa useampikin. Putkesta irronnut kulmapala aiheutti vuodon.

Sillstenin mukaan putki ei ole vielä vanha, mutta keskustan raskas liikennekuormitus ja sen aiheuttama tärinä ovat rasittaneet putkea.

Vuotoja vaarassa tulla lisää

Koko kaupungin putkisto on huonossa kunnossa, sanoo Sillsten. Helsingin Vesi on systemaattisesti tutkinut vesijohto- ja viemäriverkostoa ja tehnyt saneerausohjelman vuoteen 2030 saakka. Tilanne on Sillstenin mukaan huolestuttava.

- Vuodessa tapahtuu noin 160-180 vuotoa eri puolilla kaupunkia.

Keskustassa sattunut vuoto on hintaluokaltaan Helsingin kallein. Sillstenin mukaan korjaussummalla uusisi merkittävän määrän vesi- ja viemäriputkia.

- Putkiverkoston kunto on tällä hetkellä sellainen, että jos emme investoi suuria summia saneeraamisiin niin tämän tyypiset ongelmat jatkuvat.

YLE Helsinki/ Ari Tuhkanen ja Satu Mustonen

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot