Sähköautojen latauspiste nousee kamppiin
Sähköautot - Nyt! -yhteisön kehittämä eCorolla kiinnostaa Electric Motor Showssa Messukeskuksessa
Kuva: YLE
Helsingin Energian ensimmäinen sähköautojen latauspiste nousee Runeberginkadulle Kamppiin. Suuria ruuhkia latauspisteelle ei muodostu, sillä sähköautoja ei katukuvassa vielä näy.
Kampin latauspiste on perjantaina vielä pelkkä kuoppa maassa. Maanantaina tilanne on toinen, kun Runeberginkadun alkuun nousee näyttävä katos. Helsingin Energia on latauspisteensä kanssa etukenossa, sillä sähköautoja ei katukuvassa vielä hurista. Helsingin Energian tutkimus- ja kehityspäällikkö Jussi Palola sanoo, että toistaiseksi latausverkosto on lähinnä tutkimus ja selvitysvaiheessa.
- Ensi vuosikymmenen alkupuolella lähes kaikki suuret autonvalmistajat tekevät tuotteita sähköautomarkkinoille. Niiden käyttöönotto edellyttää kattavaa latausverkostoa ja tämä hanke on pilotti siitä, että miten verkosto tänne voitaisiin saada.
Sähköautojen latauspiste onkin pitkälti energiayhtiön mainoskikka. Latausta tarvitsevat alkuun enimmäkseen Helsingin Energian omaan käyttöön joulukuussa saapuvat sähköautot. Lisäksi autojen lataus voidaan pienin muutoksin hoitaa kotipistokkeella, esimerkiksi tavallisesta lämmitystolpasta. Jonkun peli on kuitenkin avattava, sillä eiväthän polttomoottoriautotkaan olisi yleistyneet ilman bensa-asemia.
Sähköautojen prototyyppejä esillä messukeskuksessa
Lukuisat autonvalmistajat ovat ilmoittaneet tuovansa sähköautoja Euroopan markkinoille vuoden-kahden sisällä. Näiden prototyyppejä on esillä Helsingin Messukeskuksessa ensimmäisillä sähköautomessuilla. Electric Motor Show -tapahtumassa on esillä muun muassa Sähköautot - Nyt! -yhteisön eCorolla, jota on kehitetty Suomessa avoimessa yhteisössä, aivan kuten esimerkiksi tietokoneen Linux- käyttöjärjestelmää. Koordinaattori Erkki Leinosen mukaan taustalla on kehittäjäyhteisön herääminen siihen, että maapallon tila vaatii toimenpiteitä.
- Loppukädessä kysymys ei ole mistään avaruustekniikasta, että kyllä tämä ihmisen tehtävissä on. Kun on eri alojen ihmisiä jotka ajattelevat samalla tavalla ja haluavat tehdä jotakin, niin asiat vaan onnistuvat, sanoo Leinonen.
Sähköauto kuluttaa energiaa liikkumiseen huomattavasti polttomoottoriautoa vähemmän. Eikä sähköstäkään tule Helsingin Energian tutkimus- ja kehityspäällikkö Jussi Palolan mukaan pulaa: kaikkien Helsingin yksityisautojen korvaaminen sähköautoilla kuluttaisi sähköä karkeasti arvioiden noin 10 prosenttia kaupungin nykykulutuksesta. Sähköautojen yleistymisaikatauluun verrattuna tämän energiamäärän järjestäminen on ongelmatonta.
Lukuisia ongelmia vielä ratkaistavana
Ennen sähköautojen läpimurtoa on kuitenkin mietittävä vielä ratkaisut moniin ongelmiin. Miten lataus saadaan helpoiten toteutettua, vai hoidetaanko koko homma muuttamalla huoltoasemat akunvaihtopisteiksi? Miten saadaan suuret autotehtaat kiinnostumaan korkean hankintaveron Suomesta markkina-alueena? Miten autojen akkuteknologia saadaan sille tasolle, että sähköautolla voidaan käydä vaikkapa Lapissa?
Ongelmia siis riittää, mutta toisaalta sähköautojen läpimurtoa auttaa konsensus siitä, että liikenteen päästöt on saatava alas.
Ongelmien keskellä yksi asia on kuitenkin saatu hoidettua: sähköauton latauspisteen osoittava liikennemerkki on jo suunniteltu.
YLE Helsinki/ Tero Ylioja