Sortumavaara sulki helsinkiläiskoulun
Kankarepolun koulun kattoa raivataan parhaillaan lumitaakasta
Kuva: Markus Andersson
Helsingissä Jakomäessä sijaitseva Kankarepolun alakoulu on jouduttu sulkemaan romahtamisvaaran vuoksi. Koulun runsaat 100 oppilasta lähetettiin maanantaina kesken päivän kotiin, kun koulun henkilökunta havaitsi koulun katon painuneen keskeltä.
Kankarepolun Kristillisen yksityiskoulun rehtorin Markus Anderssonin mukaan koulun kuntoa on tutkittu aamupäivän ajan. Ainakin kaksi luokkaa joudutaan sulkemaan, mutta lopullisesti sukemisesta päätetään vasta huomenna.
Helsingin kiinteistövirasto poistaa tänään lunta koulun katolta ja tutkii samalla, onko katon rakenteissa pysyvää vikaa. Koulun välikatto joudutaan tämän vuoksi avaamaan sisäpuolelta.
Oppilaiden uskotaan palaavan kouluun viimeistään maanantaina.
- Loppuviikon ajan lapset joutuvat pysymään poissa. Tällaisen ilouutisen saimme heille kertoa, Andersson naurahtaa.
Malmin alakoulu toimii väistötilana
Mikäli Kankarepolun koulua ei kiinteistöviraston tutkimuksissa todeta turvalliseksi, siirretään oppilaat loppukevääksi mahdollisesti Malmin alakoulu tiloihin. Andersson toivoo, ettei tähän ratkaisuun tarvitsisi päätyä, sillä kuljetusten järjestäminen kaikille olisi vaikeaa.
Helsingin kristillinen koulu muuttaa joka tapauksessa ensi syksynä nykyisen Pukinmäen alakoulun tiloihin. Muuton jälkeen kaupunki mitä todennäköisimmin purkaa Kankarepolun rakennuksen kokonaan.
Kankarepolun koulun tilanteesta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Lumitaakat aiheuttaneet jo onnettomuuksia
Painavat lumitaakat ovat romahduttaneet Uudellamaalla jo joitakin kattoja. Viime perjantaina Sipoossa romahti navetan katto yli 100 naudan päälle. Eilen Lohjan ja Vihdin rajalla sijaitsevassa Nummenkylässä työmies menehtyi polttopuukatoksen sorruttua hänen päälleen. Viime yönä Loviisassa Lapinjärventien varressa sijaitsevan rengaspinnoittamon hallista romahti kolmasosa kattoa ja toinen pääty
Pelastuslaitokset ja Suomen ympäristökeskus kehottavat tarkkailemaan asuintalojen, eläinsuojien sekä hallien kattojen lumitaakkaa.
Yli puolen metrin korkuinen lumikuorma alkaa jo rasittaa kattorakenteita tuntuvasti. Erityisen vaarallinen on metrin korkeuteen yltävä lumikinos.
YLE Helsinki