yle.fi


Olet tässä

Itella avaa postia asiakkaiden puolesta

julkaistu 30.3.2010 klo 07:22, päivitetty 31.3.2010 klo 13:06
Postinjakaja Vesa Naskali jakaa postia laatikoihin.

Kokeilutalouksissa postinjakaja käy nykyistä harvemmin

Kuva: YLE

Itella kokeilee postin jakamista sähköpostin välityksellä. Postityöntekijä avaa kirjeen, skannaa sen ja lähettää sähköpostilla vastaanottajalle.

Kirjepostin jakelua sähköpostina aletaan testata ensimmäisenä Porvoossa. Porvoon Anttilan kylä valittiin kokeilupaikkakunnaksi, koska se on haja-asutusaluetta ja riittävän lähellä Helsingin lajittelukeskusta. Vapaaehtoisiksi parin viikon kuluttua alkavaan kokeiluun ilmoittautui yli puolet kyläläisistä ja yrittäjistä.

Kokeiluun osallistuvien Anttilan kyläläisten käyttöön Itella antaa tietokoneet ja tietoliikenneyhteydet. Tällaisenaan tavallisen kansan postinjakelussa kokeilu on ainutlaatuinen, Itellan tietojen mukaan jopa maailmassa. Yrityksille tulevan postin skannaus sähköiseen jakelumuotoon on jo ollut käytössä.

Posteljooni harvinainen vieras

Asiakkaiden kirjeet avataan lajittelukeskuksessa ja skannataan, sitten se lähetetään sähköisesti asiakkaan NetPosti-laatikkoon. NetPosti muistuttaa toimintaperiaatteiltaan verkkopankkia.

Alkuperäiset kirjeet on nopeimmin noudettavissa uudelleen suljettuina kylän asiamiespostista. Kirjesalaisuudesta on huolehdittu niin, että postikeskuksessa kirjeet avataan ja skannataan ulkopuolisilta suljetuissa tiloissa ja työntekijöillä on salassapitovelvollisuus.

Kokeiluun osallistuville kannetaan posti perinteisesti laatikkoon enää kahdesti viikossa, välipäivinä kirjeet tulevat NetPostiin.

Vapaaehtoisesti kokeiluun osallistuvat hakevat myös postipakettinsa asiamiespostin noutoautomaatista. Postipakettinsa kokeiluun osallistuvat saavat hakea asiamiespostin noutoautomaatista, käyttäen tekstiviestillä lähetettyä pin-koodia

Viestintävirastolla ei ole huomauttamista kokeiluun

Viestintäviraston mukaan sähköinen postinjakelu ei riko postipalvelulakia. Itella kävi kokeilun yksityiskohdat läpi viranomaisten kanssa joulukuussa. Viestintäviraston apulaisjohtaja Merja Saari painottaa, että asiassa ei ole huomauttamista, jos sopimukset asiakkaiden kanssa ovat selkeät.

– Jos todellakin jokaisen postin vastaanottajan kanssa on nimenomaisesti sovittu tästä jakelutavasta ja vastaanotettavan postin digitoimisesta ja sähköisestä toimittamisesta, niin ainakaan näiden tietojen perusteella ei Viestintävirastolla ole noussut mitään sellaista esiin, että kokeilu olisi postipalvelulain vastaista.

Saari uskoo, että kirjesalaisuus säilyy myös postin sähköisessä jakelussa.

– Meidän tietojen mukaan kaikilla niillä henkilöillä, jotka kirjeiden digitoimiseen osallistuvat, on salassapitosopimus. Siihen, mitä salassapidon rikkovalle työntekijälle tapahtuu, vastaa Itella.

Uusia jakelumuotoja etsitään säästösyistä

Uusia muotoja haja-asutusalueiden postinjakeluun etsitään muun muassa kustannussyistä, sanoo Itellan Kehitysjohtaja Tommi Tikka.

– Tämä haja-asutusalue on taloudellisesti haastava alue postinjakelulle ja erityisesti sinne me haluaisimme kehittää uusia palveluvaihtoehtoja asiakaslähtöisesti eli palveluiden todellisessa käyttöympäristössä.

Uusia jakelumuotoja etsitään siksikin, että kilpailu postinjakelussa lisääntyy vuodenvaihteessa. Toisaalta postille rahaa tuovan kirjepostin määrä on vähentynyt ja Itella haluaa olla mukana sähköisessä tiedonsiirrossa. Kokeilla voisi uutta lehtienkin jakelua, ideoi kehitysjohtaja Tommi Tikka.

– Mielenkiintoinen kokeilukohde voisi olla lehtien välittäminen sähköisiin lukulaitteisiin, maalailee Tikka

YLE Helsinki

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot