yle.fi


Olet tässä

Keski-Pasilan suunnittelussa kaivataan kaupunkilaisten mielipiteitä

julkaistu 3.6.2010 klo 08:08, päivitetty 3.6.2010 klo 10:08

Yksityiskohta Pasilaan suunnitelluista pilvenpiirtäjistä.

Kuva: Cino Zucchi Architetti - One Works - Buro Happold

Helsingin Keski-Pasilan alueen kehittämisestä kysytään nyt ensimmäisen kerran kaupunkilaisten ajatuksia. Alueen asemakaavalliset suunnitteluperiaatteet ovat valmistuneet ja niistä voi jättää kommentteja juhannukseen asti.

Lisäksi aiheesta järjestetään avoin keskustelutilaisuus kesäkuun puolivälissä Narinkkatorilla.

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee suunnitteluperiaatteita elokuussa, ja alueen suunnittelu- ja toteutuskilpailu käynnistyy ensi vuoden alussa.

Alueelle halutaan koko Pasilaa yhdistävä korkeatasoinen keskus, jossa on muun muassa asema, metroasema, joukkoliikenneterminaali, liike- ja toimistotiloja sekä asuntoja.

Kansainvälisiä toimijoita mukaan

Kilpailun tavoitteena on löytää suunnitelma asemakaavan pohjaksi sekä toteuttaja laajalle projektille, kertoo kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehti Ritva Luoto:

– Tämä on suuri hanke, eli varmaan aika suurista yrityksistä on sitten kysymys. Tarkoitus on, että tähän saataisiin myös kansainvälisiä toimijoita mukaan, kansainvälisiä suunnittelijoita, rakennusliikkeitä ja investoreita ennen kaikkea.

Tarkoitus on, että toteuttaja lunastaisi alueen maat ne nyt omistavilta kaupungilta ja valtiolta.

Keski-Pasilan rakentamisen on tarkoitus alkaa vuonna 2015. Tällöin alue olisi kokonaisuudessaan valmis 2020-luvun alussa.

Alueen kehittämisestä pidetään keskustelutilaisuus Narinkkatorin Laiturilla 15.6. klo 17.30-19.30. Mielipiteitä voi esittää myös kirjallisesti joko kaupunkisuunnitteluviraston kirjaamoon (Kansakoulukatu 3), faksilla (31037378) tai sähköpostilla (kaupunkisuunnittelu (a) hel.fi).

Kaavan valmistelijaan voi ottaa myös puhelimitse yhteyttä.

YLE Helsinki

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot