yle.fi


Olet tässä

Tuulella käyvän voimalan paikat hakusessa

julkaistu 21.6.2010 klo 08:59, päivitetty 21.6.2010 klo 09:00
Tuulivoimaloita

Kuva: YLE

Kainuusta etsitään tuulivoimaan sopivia alueita. Tavoitteena on, että Kainuusta löytyisi kolmesta neljään tuulivoimapuistoksi soveltuvaa aluetta.

Tuulivoimatuotantoon sopivia alueita etsitään kuuden maakuntaliiton yhteisessä kartoituksessa. Viime vuonna julkistettu valtakunnallinen Tuuliatlas paljastaa, että potentiaalisia tuulivoima-alueita löytyy myös Sisä-Suomesta.

Selvityksessä otetaan huomioon muunn muassa tuulisuus, rakennettu ympäristö, maastonmuodot, sähköverkko, luonnonolot ja eläimistö, maisema ja kulttuuriympäristö, lentoturvallisuus sekä elinkeinot. Pohjatyötä täydennetään teknistaloudellisella selvityksellä ja maisemavaikutusten arvioinnilla.

Tuulivoimakartoitusten arvioidaan valmistuvan tämän vuoden lopulla.

Taustalla valtion tarpeet

Viime vuonna voimaan tulleissa valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa on linjattu, että maakuntakaavoituksessa on osoitettava tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvat alueet. Tuulivoimaselvityksen tulokset ovat käytettävissä kunkin maakunnan maakuntakaavaa laadittaessa. Tuulivoimatuotannon maakuntakaavoitus etenee kunkin maakunnan päättämän aikataulun mukaisesti.

Valtioneuvoston toissavuonna hyväksymä ilmasto- ja energiastrategia sekä valmistelussa oleva tuulivoimatuotannon syöttötariffi ovat vauhdittaneet tuulivoimatuotannon suunnittelua ja toteutusta.

YLE Kainuu

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot