Kanalintujen pesinnälle hyvät olosuhteet
Kuva: Raine Martikainen
Kesän sää on suosinut metsäkanalintujen pesintää. Riistanhoidonneuvoja Marko Paasimaa Kainuun riistanhoitopiiristä arvioi, että kanalintujen kannat ovatkin kääntymässä nousuun.
Tarkkaa tietoa lintukannoista saadaan elokuussa, sillä riistakolmiolaskennat ovat juuri alkamassa.
Suotuisasta kesästä huolimatta lintujen metsästystä rajoitetaan Kainuussa tänä vuonna. Riekko on rauhoitettu Kainuussa kokonaan.
Metsoa, teertä ja pyytä saa metsästää syyskuun kymmenennestä päivästä alkaen. Puolangan ja Suomussalmen riistanhoitoyhdistyksissä metsäkanalintujen jahti päättyy syyskuun lopussa ja muualla Kainuussa lokakuun puolivälissä.
Metsähanhea saa metsästää syyskuun alusta vuoden loppuun.
YLE Kainuu