yle.fi


Olet tässä

Vastaanottokeskus supistuu Kajaanissa

julkaistu 26.7.2010 klo 15:39, päivitetty 27.7.2010 klo 06:06

Turvapaikanhakijoiden määrän pienentyminen näkyy myös Kajaanissa. Maahanmuuttovirasto on pudottanut Kajaanin vastaanottokeskuksen paikkalukua sadalla.

Maahanmuuttovirasto antoi määräyksen Kajaanin vastaanottokeskuksen paikkamäärän supistamisesta huhtikuun lopulla. Kajaanissa paikkaluku oli vielä keväällä tilapäisesti 250. Paikkamäärää pienennettiin siten, että se oli kesäkuun alusta alkaen 200 ja heinäkuun alusta 150 paikkaa.

Paikkaluvun pieneneneminen tarkoittaa käytännössä muun muassa tulojen pienenenemistä kaupungille, sanoo vastaanottokeskuksen varajohtaja Anne Kähkölä.

- Muun muassa vastaanottokeskuksen käytössä olevia asuntoja on irtisanottu toistakymmentä. Ne olivat vuokrattu Kajaanin Pietarilta.

Paikkamäärän supistuminen aiheutti myös mylläkkää ihmisten asioiden järjestämisessä, sanoo Kähkölä.

- Kesäkuussa jouduttiin lähettämään ihmisiä muihin vastaanottokeskuksiin, kun ei paikkoja enää ollut. Toisaalta eihän tänne kukaan olemaan, ihmisiä lähtee pois turvapaikkapäätösten perusteella, osa takaisin, osa saa turvapaikan. Toisia tulee sitten tilalle, sanoo Kähkölä.

Heinäkuun viimeisellä viikolla Kajaanin vastaanottokeskuksessa oli noin kymmenen vapaata vastaanottopaikkaa.

YLE Kainuu

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot