Suurpetoarviot ovat ammattilaisten työtä
Kainuun riistanhoitopiirin mukaan susien kannan määritys on RKTL:n työtä ja perustuu todennettuihin havaintoihin.
Kuva: YLE
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen luvut ratkaisevat petoarvioissa ja laskennoissa, jyrähtää riistapäällikkö Jukka Keränen Kainuun riistanhoitopiiristä. Hän on huolestunut Kainuun suurpetokantojen arviointiin liittyvistä ristiriidoista, eli metsästäjien ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen välisestä luottamuspulasta petolaskennoissa.
Metsästäjäliiton Kainuun piirin suuren susilaskennnan mukaan petoja, varsinkin susia on huomattavasti enemmän kuin RKTL arvioi. Keräsen mukaan petokantojen laskentamenetelmien kehittäminen ja laskentojen järjestäminen kuuluu ammattilaisille.
- Metsästäjiä tarvitaan maastolaskennoissa, mutta jälkihavaintojen todentaminen kuuluu petoyhdyshenkilöille ja varsinaiset lukujen tulkinnat ovat RKTL:n ja riistahallinnon ammattilaisten työtä. Laskennan järjestäjänä voisi olla riistanhoitopiiri.
Keräsen mukaan edelliset maastolaskennat ovat osoittaneet, että jälkien todentamisessa on ollut ongelmia. Siksi riistanhoitopiirin tavoitteena on kehittää suurpetokantojen seurantaa yhteistyössä RKTL:n kanssa.
- Marssijärjestys on joka tapauksessa se, että ministeriö voi käyttää perokiintiöiden ja kaatolupien enimmäismäärän määrittelyssä vain virallisia arvioita. Se tieto on peräisin RKTL:n petoarvioista.
YLE Kainuu