yle.fi


Olet tässä

Paltamoa saatetaan rangaista hyvästä työstä

julkaistu 7.2.2011 klo 16:46, päivitetty 8.2.2011 klo 09:42

Kuva: YLE / Kalle Heikkinen

Työttömyyden poistaminen kokonaan Paltamosta voi ajaa kunnan taloudellisiin vaikeuksiin. Valtion tuet putoaisivat selvästi, koska valtionosuusjärjestelmä ei tue täystyöllisyyttä. Pahimmassa tapauksessa Paltamo voi nollatyöttömyystilanteessa ajautua hakemaan kriisikunnille tarkoitettua harkinnanvaraista valtionapua.

Paltamossa käännettiin työttömyyden hoidossa uusi lehti pari vuotta sitten, kun päätettiin kokeilla täystyöllisyyttä. Tuet käännettiin yhteen paikkaan, ja nyt on jo 280 ihmiselle saatu työsopimus. Työvoimatalon kautta on järjestynyt työmahdollisuuksia käytännössä joka alalta. Yksi työllistyneistä on keittiöapulaisena Paltamon Työvoimatalolla jo kolmatta vuotta aloittava Leena Oikarinen.

- Alussa tuntui ihan mieleiselle paikalle. Nyt on tässä puoli vuotta tuntunut, että voisin lähteä muuallekin töihin. Koko ajan on haku päällä, että jos saisin jostain muualta töitä niin lähtisin. Nyt näyttää siltä, että Paltamosta saattaisi löytyä minulle työpaikka, kertoo Oikarinen. Laukkuja.Paltamon työvoimatalon työntekijöiden tekemiä laukkuja myytävänä työvoimatalolla. (YLE / Kalle Heikkinen)

Työvoimatalossa tehdään alihankintaa yrityksille, mutta yrityksiin mennään myös töihin.

- Ehkä niitä työpaikkoja ei ole niin paljon kuin alunperin ajateltiin, mutta ihan viime aikoina on koko ajan löytynyt lisää. Meillä on erityinen työnetsijä, joka käy yrityksissä haastattelemassa yrittäjiä. Sieltä aina löytyy semmosia niin sanottuja piilotyöpaikkojakin, sanoo toiminnanjohtaja Leila Pölkky-Pieskä.

Täystyöllisyys voi tulla ongelmaksi

Nollatyöttömyys ei ole välttämättä pelkkä mainoslause. Työttömyysastetta on onnistuttu painamaan alas, ja asenteet työllistämiskokeiluun ovat muuttuneet alkua positiivisemmiksi. Tosin Paltamon kunta ajautuisi vaikeuksiin, jos kaikille järjestyisi töitä. Tämä johtuu valtionosuusjärjestelmästä, jossa ei tällaista mahdollisuutta ole otettu huomioon, sanoo kunnanjohtaja Arto Laurikainen.

- Kun työllisyys paranee merkittävästi, niin sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuden työttömyyskerroin pienenee ja pienentää meidän saamaa rahaa valtiolta. Meidän tapauksessamme merkitys olisi maksimissaan reilun veroprosenttiyksikön verran, eli noin 400 000 euroa, jos päästään nollatyöttömyyteen. Kärjistäen voi sanoa, että kun kuntalaisille järjestetään työtä, niin siinä vaiheessa kunnan talous ajautuu rapakuntoon, kiteyttää Laurikainen.

Paltamossa aiotaan kuitenkin jatkaa työttömyyden poistamista. Mukaan halutaan myös muita kuntia.

- Minä näen tämän niin hyvänä hankkeena ennen kaikkea näiden ihmisten itsensä kannalta, että kannattaa jopa vähän riskillä tehdä näitä hommia, sanoo Laurikainen.

Mutta entäpä sitten työllistyvän palkka? Sillä ei pysty välttämättä elämään, sanoo Leena Oikarinen.

- Tulot ovat pudonneet. Minulla on puoliso kanssa täällä. Saa sanoa, että kahden viikon palkalla ei näin pakkastalvena makseta edes sähkölaskua.

YLE Kainuu / Jarmo Nuotio

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot