yle.fi


Olet tässä

Sotkamon hopeakaivos hakee rahoitusta keväällä

julkaistu 29.12.2011 klo 06:40, päivitetty 29.12.2011 klo 10:03
Sisällä Taivaljärven kaivoksessa.

Sotkamon Taivaljärven hopeakaivoksen tunneli.

Kuva: YLE / Ville Kinnunen

Sotkamo Silver hakee lopullista rahoitusta Sotkamon Taivaljärven hopeakaivoksen käynnistämiselle. Kaivosyhtiö aikoo laskea liikkeelle osakeannin viimeistään toukokuussa.

Osakeannilla on tarkoitus kerätä 35 miljoonaa euroa, joilla Taivaljärven kaivos saadaan rakennettua valmiiksi hopean tuotantoa varten. Kaivosyhtiö on luottavainen rahoituksen järjestymiseen.

- Toivomme, että kiinnostusta olisi. Rahoitusmarkkinoiden olisi tosin syytä rauhoittua kevääseen mennessä, sillä nyt markkinoilla ollaan aika hermostuneita, sanoo Sotkamo Silverin toimitusjohtaja Timo Lindborg.

Osakeanti lasketaan liikkeelle ruotsalaisessa NGM-pörssissä, jossa Sotkamo Silverin osakkeet ovat listattuna.

- Ruotsin pörssilakien mukaan anti on suunnattava ensiksi vanhoille omistajille. Sen jälkeen on mahdollista laittaa kauppapaikalle tarjolle osakkeiden merkintäoikeuksia, joille tietenkin määräytyy oma hintansa.

Lindborg ei pidä tarpeellisena yhtiön rinnakkaislistausta esimerkiksi Lontoon pörssiin, joka on perinteinen kaivosyhtiöiden markkinapaikka.

- Lontoon pörssin kustannukset ovat hyvin korkeat, Lindborg sanoo.

Sotkamon hopeavarannot kasvaneet

Tuoreimmat malmitutkimukset kertovat Taivaljärvellä olevan hopeamalmia jopa 58 prosenttia enemmän kuin aiemmin on tiedetty.

- Varantojen kasvu tulee uusista tutkimustuloksista, se ei ole vain laskennallista kasvua. Näiden tulosten perusteella voimme suunnitella kaivoksen toimintaa varmemmalle pohjalle. Uskomme saavamme toteutettavuusselvityksen valmiiksi viimeistään maaliskuun aikana, kertoo Timo Lindborg.

Toteutettavuusselvitys on olennainen dokumentti, kun kaivos hakee rahaa lopullista avaamista varten.

YLE Kainuu / Ville Kinnunen

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot