yle.fi


Olet tässä

Elisabeth Rehn sai Chydenius-palkinnon

julkaistu 7.9.2010 klo 20:54, päivitetty 8.9.2010 klo 09:31

Ministeri Elisabeth Rehn on saanut valtakunnallisen Chydenius-palkinnon. Perusteluissa kiitettiin etenkin Rehnin työtä ihmisoikeuksien puolustamiseksi. Järjestyksessään kuudes Chydenius-palkinto jaettiin tiistai-iltana Kokkolan kaupungin 390-juhlavuoden kunniaksi.

Chydenius-palkinto

Kokkolan kaupunki perusti palkinnon 1987.

Palkinnolla halutaan kiinnittää huomiota kansallisesti merkittäviin yhteiskunnallisiin ansioihin sekä kansainvälisiin läpimurtoihin.

Vuonna 2010 palkinnon arvo on 10 000 euroa.

Palkintolautakunnassa oli edustajia Anders Chydenius -säätiöstä, Kokkolan kaupungista ja Chydenius-instituutista - Kokkolan yliopistokeskuksesta. Puheenjohtajana toimi piispa Gustav Björkstrand.

Palkinnon aiemmat saajat:

1988 professori H.R. Nevanlinna
1990 professori Ilkka Niiniluoto
1995 arkkipiispa John Vikström
2000 presidentti Mauno Koivisto
2005 emeritus EU:n oikeusasiamies Jacob Söderman

Palkintolautakunta luonnehti Rehniä naisten ja lasten ihmisoikeuksien tarmokkaana puolestapuhujana.

- Rehn on ottanut vahvasti kantaa vakaviin ja erityisen räikeisiin ihmisoikeusrikkomuksiin, kuten naisten ja lasten raiskauksiin sodassa ja pakolaisleireillä. Kannanotoissaan Rehn painottaa usein tyttöjen koulutuksen merkitystä demokratian edistäjänä.

Tällä elämäntyöllä on raadin mukaan yhteys Anders Chydeniukseen, joka aikansa ihmisoikeustaistelijana voimakkaasti puolusti ihmisen luontaista tasa-arvoa ja siihen liittyvän vapauden merkitystä.

Esimerkillinen naisjohtaja

Elisabeth Rehn sai kiitosta myös uraauurtavana naisjohtajana. Hän on tehnyt näkyvän uran YK-tehtävissä: alipääsihteerinä, Bosnia ja Hertsegovinan erityislähettiläänä sekä alueen ihmisoikeusraportoijana. Rehn on raportoinut YK:lle myös muun muassa Palestiinaan tulleesta kansainvälisestä avusta.

Rehn toimi pitkään kansanedustajana, europarlamentaarikkona ja ministerinä. Rehn oli myös kahdesti presidenttiehdokkaana ja oli ensimmäinen nainen sekä puolustusministerinä että sellaisena presidenttiehdokkaana, joka pääsi presidentinvaalissa toiselle kierrokselle.

Chydeniuksen opit ajankohtaisia

Rehn näki juhlapuheessaan yli 200 vuotta sitten vaikuttaneen Anders Chydeniuksen ajatukset edelleen ajankohtaisina. Esimerkkeinä ministeri mainitsi pienyritysten toimeentulon ja toimintamahdollisuudet, ihmisoikeudet, tasa-arvon, sanan- ja uskonvapauden.

- Ne ovat lehtiemme otsikoissa ja uutisissa päivittäin. Miten saa puheita Venäjästä uutisoida, pitääkö Euroopasta tulleet romanit ajaa maastamme ulos, onko väärin sallia islaminuskoisten naisten huivit? Näihin liittyy sekä tunteita että ennakkoluuloja, aivan kuten silloin Chydeniuksen taistellessa niiden puolesta, päätti Rehn puheensa.

YLE Keski-Pohjanmaa

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot