yle.fi


Olet tässä

Laulaja tekee äänen ja ääni laulajan

julkaistu 29.1.2011 klo 21:46, päivitetty 1.2.2011 klo 08:31

Vähemmän loistokkaasta kotilaulajastakin voi leipoa kohtuullisen kultakurkun. Geenit tosin rajoittavat, mutta oikealla harjoittelulla pääsee jo pitkälle. Hyvän puheäänen voi toki laulaessaan pilata yliyrittämisellä, matkimisella tai lysyllä asennolla.

- Kyllähän geneettisessä perimässä tietenkin on suuria eroja. Toiset voivat olla musikaalisia, mutta laulaminen on hankalaa. Toisinkin päin voi olla eli ääni ja kroppa toimivat hyvin, mutta musikaalisesti ei ole niin paljon lahjoja. Kun nämä ominaisuudet kohtaavat, syntyy huippulaulaja, luonnehtii musiikinopettaja Samuel Lindell Kaustiselta.

Monesti puheääni voi olla hyvä, mutta laulaessaan ihminen voi pilata äänensä yliyrittämällä tai matkimalla vääriä esikuvia:

- Esimerkiksi Shakiralla pelaa ääni hyvin, mutta kun sitä alkaa matkia, syntyy jännityksiä, koska ääni onkin jokaisella oma. Tietenkin voi ottaa vaikutteita, mutta on ajateltava, miltä oma ääni kuulostaa jos siihen soveltaa toisten oppeja, muistuttaa Lindell.

"Pilatun" äänen voi kuitenkin rakentaa hyvän puheäänen pohjalta.

- Lauluhan on jatkettua puhetta.

Asento on a ja o

Asento on laulajalle tärkeä.

- Polvissa joustoa, ryhti kunnossa ja pää selkärangan jatkeena. Leuka ja kurkku rentoina, kuvailee laulua opiskeleva Anne Kantola.

Millainen sitten on tyypillinen virheasento? Liioiteltuna tällainen: lantio on koukussa, selkä notkolla, kaula kireällä ja niska lytyssä.

- Tavoitteena on, että hengitys toimii ja ilma kulkee syvältä. Hyvä ryhti antaa lihasten liikkua vapaasti kurkussa. Jos keho painuu kasaan jostain päin, toiset lihakset joutuvat ahtaalle ja toiset kireälle, summaa musiikinopettaja Samuel Lindell.

Mielikuvatkin ovat avuksi harjoittelussa: hengityksen pitää kuvitella ulottuvan aina reisiin asti.

Ääni syntyy näkymättömissä

Oma ongelmansa opettamisen kannalta on siinä, että asioista iso osa tapahtuvat kurkussa, minne opettaja ei näe.

Anne Kantola tietää, miten ei pidä olla:

- Jos kurkku on huonossa asennossa, ääni tukkiutuu. Avaamisen jälkeen laulaminen käy helpommin.

Säännöllinen äänenhuoltokin on tarpeen, sillä siinä missä huonoäänisestä voi tulla kohtuulaulaja voi myös hyvä-ääninen voi menettää äänensä iän myötä.

YLE Keski-Pohjanmaa

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot