Jyväskylässä vallataan katu lauantaina
Kuva: YLE / Jon Tammela
Rallien vastustajat vaativat katuja takaisin kaupunkilaisille lauantaina järjestettävässä Reclaim the Street -tapahtumassa. Tapahtumalla halutaan muistuttaa ilmastonmuutoksesta ja yksityisautoilun haitoista, mutta järjestäjien mukaan kysymyksessä on myös kaikille avoimesta katujuhlasta.
- Se on protesti sitä vastaan, mitä rallit edustavat. Ralleissa on kysymys yksityisautoilun ja öljyteollisuuden intresseistä ja niiden mainostamisesta. Ilmastonmuutoksen aikana se on suoraan sanottuna aika härskiä. Rallit valtaavat tavallisilta kaupunkilaisilta tilaa, estävät liikkumasta ja niin edelleen, niin minun mielestä se on aika pientä, että vallataan pieni osa niistä kaduista takaisin, kertoo Juuso Lahtinen, yksi Reclaim the Street -tapahtuman järjestäjistä.
- Pointtina on se, että kadulle voi kuka tahansa tulla tekemään mitä tahansa, mutta tietenkään tässä ei pidä nyt pelkästään painottaa politiikkaa ja tätä protestiluonnetta. Kyseessä on myös bileet. Kysymys on myös hauskanpidosta: siellä on bändejä, soittajia, eri järjestöjä, katutaiteilijoita, kaikkea mitä nyt ihmiset sinne ikinä tuokaan, jatkaa Lahtinen.
Rallien vastainen mielenosoitus alkaa Kirkkopuistosta, jonka jälkeen mielenosoittajat valtaavat ennalta määräämättömän kadun keskustasta. Järjestäjät itse katsovat, että kyse on myönteisestä kansalaistottelemattomuudesta.
YLE Keski-Suomi