Olet tässä

Maakuntalehdille yhteinen ulkomaantoimitus

julkaistu 08.09.2009 klo 14:30, päivitetty 08.09.2009 klo 14:52
Savon Sanomat

Kuva: YLE / Savo

Kahdeksan maakuntalehteä on päättänyt tänään yhteisen ulkomaantoimituksen perustamisesta. Yhteistyöllä haetaan tehokkuutta ja kustannussäästöjä.

Uudessa toimituksessa on neljä toimittajaa. Toimittajat ovat Kalevasta, Keskisuomalaisesta, Turun Sanomista ja Etelä-Suomen Sanomista. He tekevät uutiset omissa toimituksissaan.

- Keskisuomalaisen ulkomaanuutiset on jo muutaman päivän ajan tehty tällä virtuaalitoimituksella. Tämä on uudenlainen toimintamalli, eikä se aiheuta henkilöstömuutoksia Keskisuomalaisessa, kertoo lehden päätoimittaja Pekka Mervola.

Mervolan mukaan Keskisuomalaisen ulkomaantoimitukseen oli muutenkin jäämässä vain yksi vakituinen toimittaja, joten yhteistoimitusmalli tuli lehdelle luontevasti.

Ulkomaan uutisten yhteistyössä ovat mukana myös Savon Sanomat ja Karjalainen. Ensi vuonna mukaan liittyvät Ilkka ja Pohjalainen.

Lehtien yhteenlaskettu levikki on yli 520 000 ja lehdet tavoittavat joka päiviä noin 1,3 miljoonaa lukijaa.

YLE Keski-Suomi

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot