Metsänomistajat innostuneet vapaaehtoiseen suojeluun
Kuva: YLE Keski-Suomi / Markku Möttönen
Vapaaehtoisen metsiensuojelun suosio on yllättänyt metsä- ja luontoväen. Keski-Suomessa on tarjottu metsien monimuotoisuusohjelmaan jo toista sataa suojelukohdetta.
METSO-ohjelma saanee ensi vuoden alussa vielä uutta potkua, kun metsänhoitoyhdistykset tulevat mukaan sen toteutukseen tänään allekirjoitetun sopimuksen myötä.
Esimerkiksi suojelusta käy Anttilan metsätila Korpilahdella. Monikymmenpäinen perillisten joukko pohti pitkään, mitä tehdä kolmenkymmenen hehtaarin metsäpalstalle. Vaihtoehdoista päädyttiin vapaaehtoiseen luonnonsuojeluun, valtio osti alueen Metso-suojeluohjelmaansa.
- Tämä soveltuu suorastaan täydellisesti siihen, mitä me haetaan, eli hyvin monipuolinen lahopuustoinen kohde, missä löytyy vanhaa pystylahopuuta, maapuuta, lajistoa, sanoo ylitarkastaja Auvo Hamarus Keski-Suomen ympäristökeskuksesta.
Myös omistajasuvulle metsä on tärkeä.
- Perilliset lapsineen liikkuvat erittäin paljon luonnossa, ja täällä näkee paljon, kertoo Mika Orenius.
Metso-ohjelmassa suojelukohde joko ostetaan valtiolle käyvällä hinnalla tai maksetaan maanomistajalle korvaus rauhoituksesta, molemmat tavat tuntuvat toimivan.
- Täytyy sanoa, että pikkusen on ihmetyttänytkin tämä vastaanoton myönteisyys. Meillä on tullut jo 1300 hehtaaria Keski-Suomessa metsäalueita tarjolle, ja kohteita on määrällisesti yli sata, Hamarus ynnäilee.
Määrää voi pitää suurena, sillä vapaaehtoista suojelua ei ole juuri markkinoitu. Markkinointi on tehostumassa ensi vuonna, kun rahoitus kasvaa.
Askel eteenpäin on myös tänään allekirjoitettu sopimus ympäristökeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen välillä.
- Tämähän on aivan historiallisen hienoa metsänomistajien kannalta. Natura ja valtioneuvoston ohjelmat olivat aiemmin tällaisia pakkosuojeluohjelmia, nyt on ensimmäistä kertaa vapaaehtoisuus ja täyden korvauksen periaate. Uskon, että tällä tulee olemaan suuri menestys, arvelee aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomesta.
YLE Keski-Suomi / Markku Möttönen