Sikainfluenssa Keski-Suomessa
Kuva: YLE
Suomessa on varmistettu kaikkiaan 7 638 influenssa A(H1N1)v -tartuntaa. Epidemia käynnistyi lokakuun alussa maan pohjoisosista, josta se levisi etelään parin viikon viiveellä. Viime viikkoina tartunnat ovat vähentyneet koko maassa.
Keski-Suomen keskussairaalassa on epidemian aikana ollut tehohoidossa vain muutamia potilaita. Valtaosalla sairastuneista taudinkuva oli melko lievä ja muistutti tavallista kausi-influenssaa.
-Sairaalahoidossa voitiin kotiuttaa parissa päivässä, eikä vaikeita tapauksia ole ollut kuin pari, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jukka Puolakka kertoo.
Vain pieni osa sairastuneista testataan laboratoriotesteillä, joten tarkkaa tietoa sikainfluenssaan sairastuneiden määrästä ei ole. Arviot sairastuneiden määrästä vaihtelevat, mutta jopa useampi kuin joka kymmenes keskisuomalainen saattaa olla sairastanut sikainfluenssan.
Rokotukset koko väestölle
Rokotukset sikainfluenssaa vastaan aloitettiin lokakuun loppupuolella. Ensimmäisenä rokotuksen saivat terveydenhuollon työntekijät ja sen jälkeen aloitettiin riskiryhmien rokotukset. Marraskuun lopussa viranomaiset tekivät päätöksen, että kaikki suomalaiset saavat halutessaan rokotteen sikainfluenssaa vastaan.
Sikainfluenssarokotteiden antamista on jatkettu eri puolilla Keski-Suomea vuodenvaihteen tauon jälkeen. Rokotusvuorossa ovat nyt 65-vuotiaat, riskiryhmiin kuuluvat kansalaiset. Työikäisten, riskiryhmiin kuulumattomien rokotuksia aloitellaan monissa kunnissa helmikuun puolella.
Ajantasaista tietoa rokotusten etenemisestä löydät alla olevista kuntalinkeistä.
YLE Keski-Suomi
Lisää aiheesta:
- Iso opiskelijamäärä hidastaa rokotuksia Jyväskylässä päivitetty 15.1.2010 klo 10:18
- Tyoterveydet pikkuroolissa H1N1-rokotuksissa julkaistu 8.1.2010 klo 14:23
- H1N1 -rokotukset jatkuvat päivitetty 8.1.2010 klo 15:45
- Nuoret ottaneet sikainfluenssarokotuksia julkaistu 18.12.2009 klo 15:40
- Jyväskylä pohtii koko kansan sikainfluenssarokotuksia päivitetty 2.12.2009 klo 10:20
- Kaikille suomalaisille H1N1-rokote päivitetty 26.11.2009 klo 11:40
- Laukaa kirii sikainfluenssarokotuksissa julkaistu 25.11.2009 klo 16:02
- Terveiden lasten sikainfluenssarokotukset alkavat päivitetty 20.11.2009 klo 10:13
- Satoja päiväkotilapsia sikainfluenssassa päivitetty 21.11.2009 klo 11:25
- Sikainfluenssa hoidetaan omalla terveysasemalla päivitetty 16.11.2009 klo 08:47
- Keski-Suomeen uusi rokote-erä päivitetty 13.11.2009 klo 14:56
- Varusmiehet taudin kourissa Keuruulla päivitetty 13.11.2009 klo 14:58
- Jyväskylässä rokotetaan myös lauantaina päivitetty 14.11.2009 klo 10:10
- Sikainfluenssarokotteet myöhässä Saarijärvellä päivitetty 13.11.2009 klo 11:46
- Sikainfluenssarokotteet myöhässä julkaistu 12.11.2009 klo 14:19
- Opiskelijoiden sikainfluenssarokotukset alkaneet julkaistu 12.11.2009 klo 08:20
- Räsänen: Rokottaminen vie aikaa päivitetty 11.11.2009 klo 17:58
- Sikainfluenssaan sairastuneita useita satoja päivitetty 11.11.2009 klo 11:18
- Jyväskylän päivähoito on varautunut epidemiaan julkaistu 11.11.2009 klo 06:22
- Rokotukset ovat taistelua aikaa vastaan päivitetty 10.11.2009 klo 20:03
- Kysymyksiä ja vastauksia sikainfluenssasta päivitetty 11.11.2009 klo 06:38
- Korpilahdella jonotettiin rokotteita omilla istuimilla julkaistu 10.11.2009 klo 08:41
- Terveysasemat varautuvat rokotusruuhkiin päivitetty 10.11.2009 klo 16:00
- Saarijärvellä rokotukset jatkuvat perjantaina julkaistu 9.11.2009 klo 17:45
- H1N1 -rokotekampanja kaduille ja sosiaaliseen mediaan päivitetty 9.11.2009 klo 14:56
- Keski-Suomessa leikataan suunnitellusti päivitetty 7.11.2009 klo 10:47
- Sikainfluenssa ei vielä näy veripalvelussa päivitetty 7.11.2009 klo 10:50
- Koululaisten rokotukset alkaneet Jyväskylässä julkaistu 6.11.2009 klo 14:41
- Sikainfluenssatartuntojen määrä kasvaa päivitetty 6.11.2009 klo 10:07
- Sairaiden lasten rokotuksia kiirehditään Jyväskylässä päivitetty 5.11.2009 klo 12:58
- Sikainfluenssatiedottaminen puutteellista päivitetty 5.11.2009 klo 10:52
- Neuvontapuhelinten numerot hukassa päivitetty 3.11.2009 klo 19:33
- Raskaana olevien sikainfluenssarokotukset alkaneet päivitetty 3.11.2009 klo 16:52
- Yli puolet jättää rokottamatta päivitetty 29.10.2009 klo 10:20
- Jyväskylä kiirehtii raskaana olevien H1N1 -rokotuksia päivitetty 28.10.2009 klo 11:18
- Sikainfluenssa tekee tuloaan julkaistu 22.10.2009 klo 11:44
- Terveydenhuollon H1N1-rokotukset alkamassa jo ensi viikolla päivitetty 19.10.2009 klo 14:21
- Sikainfluenssasta herkemmin sairauslomaa päivitetty 14.8.2009 klo 10:14
- Evira ei suosittele käsidesiä päivitetty 10.8.2009 klo 11:10
- Käsihuuhteilla kova kysyntä julkaistu 6.8.2009 klo 05:17
- Kuntien influenssaohjeet vaihtelevat julkaistu 6.8.2009 klo 05:17
- Sikainfluenssan hoitovastuu terveyskeskuksiin päivitetty 27.7.2009 klo 18:10
- Kauppojen henkilökunnille ohjeet sikainfluenssasta julkaistu 29.7.2009 klo 16:30
- Sikainfluenssapotilaille varavuodepaikkoja kouluille päivitetty 14.7.2009 klo 17:08
- Infektiolääkäri toppuuttelee sikainfluenssapuheita päivitetty 29.4.2009 klo 16:21
- Sikainfluenssaa vastaan lintusuunnitelmilla päivitetty 28.4.2009 klo 17:54
- Rokotusjonojen pituudessa vaihtelua päivitetty 11.11.2009 klo 18:06
- YLE Uutisten sikainfluenssasivusto
Muualla netissä:
- Hankasalmi
- Jyväskylä
- Jämsä
- Kannonkoski
- Joutsa
- Karstula
- Keuruu
- Kinnula
- Kivijärvi
- Konnevesi
- Kuhmoinen
- Kyyjärvi
- Laukaa
- Luhanka
- Multia
- Muurame
- Petäjävesi
- Pihtipudas
- Saarijärvi
- Toivakka
- Uurainen
- Viitasaari
- Äänekoski
- H1N1-tartuntatilanne Keski-Suomessa
- Sairaanhoitopiirin ohjeita sikainfluenssan varalle
- Ohjeita influenssan hoitoon (THL)
- Kattava tietopaketti sikainfluenssasta (THL)
- Jaa Facebookissa
- { "locale" : "fi" }
- Lähetä linkki
- Tulosta artikkeli