Papatit ja tähtisadetikut pois pienten käsistä
Kuva: YLE Keski-Suomi / Sanna Pirkkalainen
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Ilotulitteiden käyttöön liittyvät säädökset ovat tiukentuneet entisestään. Lain mukaan ilotulitteita ei saa myydä eikä luovuttaa alle 18-vuotiaille. Ikäraja koskee myös papatteja ja tähtisadetikkuja.
Myynnistä on myös poistettu eniten vahinkoa ja häiriöitä aiheuttaneita tuotteita, kuten pienet roomalaiset kynttilät ja tähtipommit.
Ilotulitteiden ampujalle tulee suojalasipakko, mutta Turvatekniikan keskus suosittelee, että kaikki ilotulitukseen osallistuvat, myös katsojat, käyttävät suojalaseja, sillä ilotulitteista aiheutuvista silmävahingoista merkittävä osa on sattunut sivullisille.
Poliisi muistuttaa, että yleisen varovaisuusvelvoitteen mukaan ilotulitteita ja muita pyroteknisiä välineitä on käytettävä siten, ettei niistä aiheudu henkilö- ja omaisuusvahinkojen vaaraa.
Enää ei tuliteta aamuun asti
Kaikki ilotulitetuotteet ovat uuden lain mukaan sallittuja vain täysi-ikäisille. Ikäraja koskee myös papatteja ja tähtisadetikkuja. Leludirektiivin piiriin kuuluvilla nallipyssyn nalleilla ikäraja voi olla 12 vuotta.
Myös ilotulitteiden käyttöaikaa lyhennetään meluhaittojen vähentämiseksi. Ilotulitteiden ampumisen saa aloittaa entiseen tapaan uudenvuoden aattona aikaisintaan klo 18. Päättymisaikaa lyhennetään neljällä tunnilla eli ilotulitteiden ampumisen tulee päättyä uudenvuodenyönä kello 02. Vanhan lain mukaan ampuminen oli sallittua aamukuuteen saakka.
Jyväskylän keskustassa ei paukutella
Pelastusviranomainen voi antaa ilotulitteiden käyttöä koskien paikallisista olosuhteista johtuvia, pelastustoimen aluetta tai sen osaa koskevia yleisiä määräyksiä. Pelastusviranomainen voi lisäksi kieltää ilotulitteiden käytön pelastustoimen alueella sellaisissa paikoissa, joissa käytön voidaan aiheuttavan erityistä vaaraa.
Edellä mainittujen säännösten perusteella Keski-Suomen pelastuslaitos on kieltänyt ilotulitteiden käytön Jyväskylän keskustan alueella 31.12.2009 kello 18.00 ja 1.1.2010 kello 02.00 välisenä aikana.
Kielto koskee seuraavien katujen rajaamaa aluetta: Yliopistonkatu - Harjukatu - Tapionkatu - Puutarhakatu - Tourukatu - Heikinkatu - Rantaväylä - Vaasankatu - Hannikaisenkatu - Haarakatu - Seminaarinkatu - Vaasankatu.
Ilotulitteiden myynti tarkkaan valvottua
Keski-Suomen pelastuslaitos kiertää tällä viikolla tarkastamassa ilotulitteiden myyntipisteitä, käytön valvonta taas kuluu poliisille. Keski-Suomen poliisi kohdentaa valvontaa kaupunkeihin ja kuntataajamiin. Erityisesti puututaan sellaiseen säädösten vastaiseen toimintaan, joka on omiaan vaarantamaan uuden vuoden juhlijoiden tai muiden alueella liikkuvien terveyttä tai omasisuutta.
Keski-Suomen poliisi valvoo ja puuttuu ilotulitteiden käyttöön liittyviin rikkomuksiin ja mahdollisimman kattavasti koko toimialueellaan. Valvontaa kohdennetaan kaupunki- ja kuntataajamien alueella erityisesti sellaiseen säädösten vastaiseen toimintaan, mikä on omiaan vaarantamaan uuden vuoden juhlijoiden ja muiden alueella liikkuvien terveyttä ja omaisuutta.
Jos ilotulitteita pidetään hallussa tai käytetään säädösten vastaisesti, seuraamukset määritellään tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Lainvastaisesta menettelystä seurauksena on kuitenkin yleisimmin rikesakko tai rangaistusvaatimus ellei teon vakavuus edellytä rikosilmoituksen kirjaamista. Laittomasti hallussapidetyt tai käytetyt ilotulitteet voidaan rikoksentekovälineenä tuomita valtiolle menetetyksi.
Hätärakettien käyttö ilotulitteena kielletty
Hätärakettien aiheettomasta käytöstä kirjataan rikosilmoitus perättömästä vaarailmoituksesta.
Koska teon rangaistusmaksimi on vuosi vankeutta, asiaa ei voida käsitellä rangaistusvaatimusmenettelyllä.
YLE Keski-Suomi / Heli Kaski, Sanna Pirkkalainen