Graffitit puhkesivat kukkaan Kirkkopuistossa
Kuva: YLE Keski-Suomi / Satu Kontio
Jyväskylässä järjestetty Graffitiparaati toi laillisesti värikkäitä kuvia keskelle kaupunkia. Graffiteista ja seinämaalauksista kiinnostuneet pääsivät kokeilemaan maalaamista Kirkkopuiston laitaan pystytettyihin vaneriseinämiin ja -majoihin.
Graffitiparaatin taustalla ovat Kulttuuriklubi Siperia, Lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kulttuuriaitta, Jyväskylän kaupungin nuorisovaltuusto, Jyväskylän kaupungin kuvataidekoulu sekä Alvar Aalto-museo.
Nuorisovaltuuston aloitteesta Jyväskylään perustetaan kesän aikana kaksi luvallista graffitiharjoitteluseinää.
Seinät ovat parhaillaan suunniteltavina ja ne pystytetään elokuussa. Toinen seinämä tulee Killerin alueelle ja toinen Harjun ammattiopiston ja Harjun välimaastoon.
Jyväskylän kaupunkirakennepalvelut ottaa vastaan graffitiharrastajien ja muiden kaupunkilaisten ideoita hyvistä graffitien ja seinämaalausten paikoista.
Maalattavaksi voi ehdottaa esimerkiksi alikulkutunneleita tai vanhoja bussikatoksia. Graffitiehdotuksia voi tehdä myös nuorisotiloille ottamalla yhteyttä alueiden nuorisotyöntekijöihin.