yle.fi


Olet tässä

Yöllinen moporalli riipii asukkaiden hermoja

julkaistu 24.8.2010 klo 11:08, päivitetty 24.8.2010 klo 13:33
Mopoileva nuoriso kokoontuu.

Yöllinen moporalli on saanut monet keskisuomalaiset polttamaan päreensä.

Kuva: YLE

Kautta aikojen ovat nuoret ja vanhat olleet napit vastakkain siitä, missä ja miten nuorten pitäisi vapaa-aikaansa viettää. Tänä kesänä kiista on kärjistynyt monilla paikkakunnilla äärimmilleen, sillä lämmin kesä on tarjonnut nuorille mahdollisuuden yölliseen ulkoiluun. Ja yhä useammin tuo ulkoilu suoritetaan mopon tai skootterin kyydissä päristellen.

Laukaan kirkonkylällä asuva Pirkko Heinänen on lopen kyllästynyt öiseen pärinään. Hänen mukaansa meno on välillä sellaista, ettei sitä voi sanoin kuvailla.

- Rundi alkaa puoli yhdentoista aikaan illalla ja sitä kestää aamuun puoli viiteen saakka. Ihmettelen suuresti, että eikö näiden nuorten vanhemmat tiedä, mitä nuoret tekevät aamuyöllä viikonloppuisin, Heinänen puuskahtaa.

Laukaa ei ole ainoa paikka, jossa öinen mopoilu on saanut asukkaat hermoromahduksen partaalle. Lähes jokaiselta kylältä löytyy nuoria, joiden viikonloput kuluvat kaksipyöräisillä päristellen, muiden asukkaiden yöunista piittaamatta. Pahimmillaan raitilla kiertää jopa satoja mopoja, sillä mopoilijat kutsuvat netissä toisiaan niin sanottuihin mopomiitteihin, joita on järjestetty ainakin Jyväskylässä.

Mitä enemmän mopoja, sitä enemmän pärinää

Poliisille on ongelma on turhankin tuttu, yhteydenottoja häiritsevästä mopometelistä tulee jatkuvasti. Erityisesti kulunut kesä on ollut vilkas, helle kun sai mopoilijatkin villiintymään.

- Tämä ei ole yksin Laukaan tai Keski-Suomen ongelma, vaan tämä on valtakunnallinen ongelma. Voisi sanoa, että tämä on räjähtänyt käsiin tänä kesänä, kertoo ylikomisario Tuomo Viitaniemi Keski-Suomen poliisilaitokselta.

Mopoilun suosio on ollut viime vuosina kasvussa ja yhä useammalla nuorella on käytössään mopo tai skootteri. Mopojen määrän lisääntyessä myös pärinä lisääntyy.

- Vanhemmat ostavat nuorille mopoja ja niitä on liikenteessä selvästi aiempaa enemmän. Se näkyy ja kuuluu, summaa Viitaniemi.

Valvontaiskut poliisin aseena

Poliisin resurssit puuttua yöaikaan päristelevien nuorten aiheuttamiin haittoihin ovat rajalliset mutta esimerkiksi viime perjantaina moottoripyöräpoliisi valvoi liikennettä Laukaassa. Haaviin jäi kolme viritettyä mopoa ja erilaisista vioista ja puutteista kirjoitettiin muutama rikesakko. Mopoilijoille jaettiin myös huomautuksia.

Jämsässä poliisi suoritti mopovalvontaa maanantai-iltana. Poliisin haaviin jäi viisi mopoilijaa, jotka ajoivat kevyenliikenteen väylällä. Heille kirjoitettiin rikesakot.

Lisäksi poliisi otti kiinni kevytmoottoripyöräilijän, joka ajoi kevyenliikenteenväylällä edestakaisin hurjaa nopeutta, pahimmillaan vauhtia oli jopa 80 kilometriä tunnissa. Poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon. Poliisi tapasi mopoilijoita ajelemasta pyörätiellä myös Jämsänkoskella sekä yhden mopokuskin, joka ajoi ilman ajo-oikeutta.

Etenkin pienillä paikkakunnilla asukkaat ovat huudelleet poliisin perään, sillä sitä mukaa, kun poliisin toimipisteitä on lakkautettu, on mopojen määrä kasvanut ja pärinäongelma ryöpsähtänyt valloilleen. Ylikomisario Tuomo Viitaniemen mukaan poliisi ei kuitenkaan yksin voi ongelmalle mitään.

- Poliisin valvonnalla tilanne saadaan ehkä pidettyä tyydyttävällä tasolla mutta kyllä myös vanhempien pitää herätä kodeissa ja seurata nuorten käyttäytymistä ja tarkastaa, että ovatko mopot säädösten mukaisia vai onko niitä viritetty, Viitaniemi linjaa.

Netti kutsuu mopomiittiin

Pääsääntöisesti kylänraiteilla kurvailee muutama hurjapää, jotka aiheuttavat vaaratilanteita ja saavat asukkaat raivon partaalle öisellä päristelyllään. Silloin tällöin etenkin suurempien taajamien keskustoihin kokoontuu kuitenkin laumoittain mopoilijoita, jotka ovat löytäneet toisensa netin kautta.

- Esimerkiksi viime viikonloppuna oli Jyväskylässä tällainen tapaaminen. Kauimmaiset vieraat olivat saapuneet Jämsästä saakka. Tapaamiset aiheuttavat myös häiriötä, sillä niille ei tahdo löytyä sopivaa paikkaa. Ja yleensä on niin, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Siellä temppuillaan mopojen kanssa ja vaarannetaan liikennettä, kertoo Viitaniemi.

YLE Keski-Suomi

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot