yle.fi


Olet tässä

Ilmatieteen laitos varoitti ensi kertaa pakkasista

julkaistu 27.1. klo 15:41, päivitetty 27.1. klo 19:11

Kuva: YLE Keski-Suomi / Heli Kaski

Ilmatieteen laitos on antanut tällä viikolla ensimmäiset pakkasvaroitukset. Ensimmäisen kerran kireän pakkasen ennakkovaroitus annettiin keskiviikkona ja ensimmäinen lähivuorokauden varoitus kireästä pakkasesta perjantaina keskipäivällä koskien Pohjois-Karjalaa.

Ilmatieteen laitos laajensi säävaroitustensa valikoimaa vuoden 2011 huhtikuussa. Varoitusvalikoimaan tulivat tuolloin varoitukset meriveden korkeudesta, aalloista, hellejaksoista ja pakkasesta.

Valikoiman laajentamisen yhteydessä Ilmatieteen laitos otti uutena palveluna käyttöön tavallisia, 24 tuntiin ulottuvia varoituksia täydentävät ennakkovaroitukset. Niiden avulla tiedotetaan vaarallisista tai riskiryhmille haitallisista sääilmiöistä yhdestä viiteen vuorokautta ennen muodostuvaa säätilannetta. Ilmatieteen laitoksen mukaan tavoitteena on, että väestöllä olisi enemmän aikaa varautua lähestyvään sääilmiöön.

Ennakkovaroituksia annetaan ukkospuuskista, maa- ja merialueiden kovista tuulista, aallonkorkeudesta, merivedenkorkeudesta, runsaista sateista, hellejaksoista, kireistä pakkasista tai erittäin huonosta ajokelistä.

Keskiviikkona 25. tammikuuta Ilmatieteen laitos antoi ensimmäisen ennakkovaroituksensa pakkasesta. Itä-Suomessa kireän pakkasen todennäköisyydeksi ennustettiin 30 % perjantaista alkaen. Ensimmäinen lähivuorokauden varoitus kireästä pakkasesta annettiin puolestaan perjantaina keskipäivällä Pohjois-Karjalaan.

Sekä ennakkovaroitus että perjantain lähivuorokauden varoitus ovat lievimmän vaaratason varoituksia. Niissä varoitusraja on maan eteläosassa -20 astetta, keskiosassa -25 astetta ja pohjoisosassa -30 astetta.

Ajan tasalla olevat varoitukset ovat nähtävissä Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla ja varoitukset luetaan myös YLE Radio Suomen sääennusteiden yhteydessä.

YLE Keski-Suomi

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot