Harri ja Asko harjoittelevat parkouria
Kuva: YLE
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Harri Lehto ja Asko Leppänen ovat Keski-Suomen Voimakaksikko. Miehet taistelevat koko valtakunnan Voimakaksikon tittelistä elokuussa järjestettävässä finaalissa. Finaalia varten miehet tutustuvat parkouriin ja opettavat lajia myöhemmin Työpaikkaliikunnan festivaaleilla Helsingissä.
Parkour?
- Parkour kehitettiin Ranskassa 80-luvulla.
- Lajin ideana edetä luonnossa tai kaupungissa mahdollisimman sulavasti, esteistä välittämättä.
- Kehittää lihasvoimaa, kestävyyttä, notkeutta sekä omaa kehonhallintaa.
- Oleellista myös luova ongelmaratkaisu sekä turvallinen liikkeiden kehittely kohti haluttua lopputulosta.
- Aloittaminen ei vaadi kuin vähän ennakkoluulottomuutta sekä ripauksen kykyä heittäytyä.
Keski-Suomen voimakaksikon kesälaji on Harri Lehdolle ja Asko Leppäselle täysin uusi tuttavuus. Miesten on tarkoitus harjoitella kesän aikana parkouria, jossa edetään esteiden yli hyppien, liukuen, loikkien ja erilaisia temppuja tehden. Voimakaksikon finaalissa miesten pitäisi hallita laji jo niin hyvin, että voivat opettaa sitä myös muille.
- Kyllä se vähän hirvitti aluksi kun vanhoille ukon käppänille pistetään lajiksi parkour! Siinähän hypitää kirjaimellisesti seinille, Asko Leppänen kertoo lajivalinnan aiheuttamasta järkytyksestä. Pienen sulattelun jälkeen haaste tuntuu jo kiinnostavalta.
- Haasteethan pitää ottaa vastaan ja mikään ei ole mahdotonta, Leppänen toteaa.
Asko ja Harri saavat parkouriin ammattivalmentajan opastusta. Treenejä on tarkoitus järjestää Jyväskylässä, jossa lajilla on vahvat perinteet. Kaupungista löytyy Suomen ainoa parkour-akatemia ja maan ensimmäinen parkourpuisto.
Parkourissa koko kaupunki on esterata
Parkourin juuret ovat Ranskassa ja lajin ideologia on edetä mahdollisimman suoraan pisteestä toiseen, esteet ylittäen. Lajin esikuvana ovat armeijan esteradat, mutta harjoitusympäristöksi sopii mikä tahansa kaupunkialue, tai vaikkapa metsä. Parkourin perusperiaate on luonnon tai ihmisen tekemien esteiden ylittäminen ihmisruumiin rajoituksin.
Laji on melko uusi. Se on levinnyt Suomeen lähinnä 2000-luvulla, osittain internetvideoiden avulla. Vaikka parkouria sanotaan usein extreme-lajiksi, se ei oikein harrastettuna ole kovinkaan vaarallista.
Koko Suomen Voimakaksikko valitaan elokuussa
Voimakaksikkoja etsittiin kevään aikana Ylen maakuntaradioiden ja SLU:n yhteistyönä. Maakuntien voittajaparit jatkavat harjoittelua kesän ajan ja kisaavat koko Suomen Voimakaksikon tittelistä elokuussa Helsingissä. Voittajaksi valitaan pari, jota liikuntakärpänen puraisi kevään ja kesän aikana kovimmin. Voimakaksikko palkitaan noin 4 000 euron arvoisella lahjakortilla, unelmien liikuntamatkan toteuttamiseksi.
YLE Keski-Suomi / Minna Matintupa