Joukkotappelusta korkeintaan sakkoja
Kuva: YLE
Laajakosken kahakasta mahdollisesti seuraavalla lievällä rangaistuksella ei ole vaikutusta turvapaikanhakuprosessiin.
Turvapaikanhakijoiden joukkotappelu Kotkassa tuo kahakoitsijoille korkeintaan sakkoja.
Kaksi viikkoa sitten syttyneessä tappelussa oli mukana kymmeniä turvapaikanhakijoita. Tilanne rauhoitettiin ulkopuolisten ja usean poliisipartion avulla. Poliisi vei osan nuorista putkaan.
Tukiasumisyksikössä tapelleet nuoret heittelivät kiviä ja rikkoivat ikkunoita ja huonekaluja muutaman sadan euron edestä. Kotkan vastaanottokeskus teki tappelun jälkeen rikosilmoituksen vahingonteosta. Enimmillään vahingonteosta voi saada sakkoja, eikä lievällä rangaistuksella ole vaikutusta turvapaikanhakuprosessiin.
Tappelun viisi pääpukaria on siirretty muihin vastaanottokeskuksiin.
Nuoret kertoivat tappelun syntyneen television jalkapallo-ottelusta, jota katsellessaan irakilaiset ja somalialaiset olivat kannattaneet eri joukkuetta.
Vastaanottokeskuksen johtaja Janne Autio kertoo tilanteen rauhoittuneen jo seuraavana päivänä, eikä ongelmia ole enää ollut.
YLE Kymenlaakso