Papillooma-tutkimukseen vaaditaan äidin ja isän suostumus
Kantelun oikeusasiamiehelle teki kouvolalainen isä, jonka lasta oli pyydetty mukaan tutkimukseen.
Papilloomavirus-rokotetutkimukseen osallistumiseen vaaditaan molempien vanhempien suostumus.
Eduskunnan oikeusasiamies on ottanut kantaa Tampereen yliopiston ja Kansanterveyslaitoksen menettelyyn papilloomavirus (HPV)-rokotetutkimuksessa.
Apulaisoikeusasiamiehen mukaan tutkijat menettelivät väärin, kun tutkimusta varten tarvittava suostumus oli pyydetty vain tutkimuskohteena olevilta 12 - 15 - vuotiailta nuorilta ja heidän äideiltään. EU-direktiivin mukaan suostumus alaikäisille tehtävistä tutkimuksista vaaditaan molemmilta vanhemmilta. Tutkimukseen on valittu nuoria eri puolilta Suomea.
Kantelun oikeusasiamiehelle teki kouvolalainen isä, jonka lasta oli pyydetty mukaan tutkimukseen.
Syksyllä 2007 alkanut tutkimuksessa on selvitetty yläasteikäisten nuorten papilloomavirus (HPV) -rokotteen käyttöä.
Tavoitteena on hävittää syöpävaaraa aiheuttavat papilloomavirustyypit. Papilloomavirukset ovat yleisimpiä nuorten seksitautien aiheuttajia. Vertailurokotteena tutkimuksessa on käytetty B-hepatiittirokotetta.
Ratkaisu linjaa jatkossa käytäntöä lapsia ja nuoria koskevissa tutkimuksissa.
YLE Uutiset