Nuorten työpaja elpyy Iitissä
Kuva: YLE Salla Jokivarsi
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Ympäristökasvatusta tekevä Roskisnalle neuvottelee Iitin kunnan kanssa työpajatoiminnasta, jonka ajatuksena olisi jätteiden kierrätys ja hyötykäyttö.
Toiminta voisi alkaa ensi vuoden alkupuolella.
- Iitissä on suhtauduttu tähän erittäin myönteisesti. Näyttää siltä, että taloudellisia valmiuksia toiminnan käynnistämiseen olisi olemassa korkean nuorisotyöttömyyden vuoksi, kertoo Roskisnallen ideapajayhdistyksen puheenjohtaja Päivi Hippeläinen.
Nuorten työpaja pyrkii tarjoamaan ilman työ- ja koulutuspaikkaa jääville nuorille valmennusta työelämän vaatimuksiin. Sopiva paikkakin on jo kiikarissa.
- Alustavasti on keskusteltu Kausalan keskustan tuntumassa sijaitsevasta Pajalasta, jossa toimii jo Iitin taideseura. Se olisi erinomainen paikka, koska siellä on jo toimintaa ja sinne olisi hyvät kulkuyhteydet. Nuoret voisivat aluksi kunnostaa pajaa toiminta-ajatuksen suuntaan, Hippeläinen suunnittelee.
Roskisnallella vientiä Kouvolassa
Roskisnalle viettää tiistaina 9-vuotissyntymäpäiviään Kouvolassa. Syntymäpäiväsankarin mukaan jätemateriaaleja voi käyttää esim. lelujen valmistukseen.
- Ei tarvitse ostaa lapsille mitään kaupan leluja, kun lapsi voi valmistaa lelunsa itse. Sehän on lapselle valtava elämys, kun saa opetella samalla käyttämään työkaluja, Roskisnalle toteaa.
Roskisnalle-toimintaa on rahoittanut ympäristöministeriö sillä ajatuksella, että kuntiin saataisiin omat Roskisnallet. Se ei kuitenkaan ole ottanut toivotusti tulta alleen.
- Kunnat eivät ole olleet halukkaita palkkaamaan kokopäivätoimista Roskisnallea. Se pitäisi saada toteutettua jotenkin alueellisesti, jotta toimintaan saataisiin rahaa ja sitä voitaisiin laajentaa ympäri Suomea esimerkiksi nuorisokeskusten yhteyteen, sanoo ideapajayhdistyksen puheenjohtaja Päivi Hippeläinen.
Kouvolan seudulle on kuitenkin saatu kehitettyä iso toimijaverkosto. Mukana on Kouvolan kulttuuritoimen ja ympäristöpalvelujen lisäksi useita järjestöjä.
- Toivon, että malli laajenisi ja nallehahmoja saataisiin ympäri suomea. Esiopetuksessa ja alaluokilla Roskisnalle on erinomainen ympäristökasvatuksen väline.
YLE Kymenlaakso / Kirsi Partanen