Kotkan lottovoittaja pitää matalaa profiilia
Kuva: YLE
Historian suurimman lottopotin voittanut kotkalaismies aikoo pitää matalaa profiilia. Hän aikoo jatkaa työssäkäyntiä normaalisti. Kotkalaismies pelasi voittorivin vähemmän perinteisesti verkkopalvelun kautta.
- Syynä oli yksinkertaisesti laiskuus. Olin jo lähdössä lähimmälle kioskille - joka ei todellakaan ole kaukana - kun mietin, että voihan sen tehdä verkossakin.
- Korjasin riviä kolme kertaa ennen sen lopullista valitsemista. Tiedä sitten mikä sai tekemään niin, jotenkin aiemmat valinnat vain eivät tuntuneet sopivilta, voittaja kertoo.
Tieto voitosta saavutti kotkalaismiehen pienellä viiveellä. Lauantain arvontalähetys jäi väliin ja rivin tarkistaminen sai odottaa sunnuntaille.
- En lukenut lehdistä edes, että oli tullut vain yksi täysosuma. Ei siinä paikallaan kestänyt.
Työkaverit eivät tiedä voitosta
Voittopotista huolimatta mies aikoo jatkaa lottoamista. Lottovoittaja on kertonut voitosta vain lähisukulaisilleen. Töissä työkavereiden spekulaatiot voittajan henkilöllisyydestä ovat koetelleet pokerinaamaa.
- En halua, että tällainen äkkirikastuminen muuttaisi kaveruussuhteita. Lähimmät ystävät sen varmasti kestävät kuulla, voittaja pohtii.
Seitsemän miljoonaa euroa tammikuun lopussa voittanut kotkalainen kertoi Veikkaukselle, ettei turhuuksien hankkiminen kiinnosta. Ennemmin tuore miljonääri muistaa läheisiä.
- Mietin toki jo, että millä sitä itseään hemmottelisi heti kun rahat tulevat, mutta en oikeastaan tarvitse mitään. En ainakaan aio tuhlata suuria summia turhuuksiin. Täytyy tuollainen rahamäärä uskoa pääosin ammattilaisten huostaan.
- Kenties joskus perustan esimerkiksi jonkinlaisen hyväntekeväisyysrahaston, kotkalaisvoittaja sanoo.
YLE Kymenlaakso