yle.fi


Olet tässä

Tutkimus: tuulivoimaloihin tottuu

julkaistu 15.6.2010 klo 13:54

Winwindin ensimmäinen tuulivoimala pystytettiin Summan tuulivoimalapuistoon keväällä.

Kuva: Yle / Raine Martikainen

Kielteiset asenteet tuulivoimaloita kohtaan näyttävät laimenevan voimaloiden ympäristössä tottumuksen myötä.

Motivan Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä noin kaksi kolmannesta tuulivoimaloiden lähipiirissä elävistä oli sitä mieltä, että voimalat eivät pilaa maisemaa.

Paikkakunnilla, joilla tuulivoimaloita ei vielä ollut, yhtä suuri osa vastaajista suhtautui voimaloihin kielteisesti. Vastaajat olivat huolissaan muun muassa voimaloiden vaikutuksista eläimiin.

Tutkijoiden mukaan kielteisiä asenteita voitaisiin hälventää avoimella tiedotuksella. Suomessa on tavoitteena tuottaa kuusi terawattituntia sähköä tuulivoimalla vuonna 2020. Isoa, sadan tuulivoimalan keskittymää suunnitellaan myös Kotkan ja Haminan seudulle.

YLE Kymenlaakso

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot