yle.fi


Olet tässä

Romanian kulkukoiria autetaan Suomesta

julkaistu 13.8.2009 klo 14:23, päivitetty 13.8.2009 klo 16:19

Heinolalainen Kiia Vasko ei voinut maailmalla liikkuessaan vain seurata sivusta eläinten huonoja oloja. Neljä vuotta sitten hän perusti miehensä kanssa yhdistyksen, joka tukee yli 400 koiran tarhaa Romaniassa Targu-Jiun kaupungissa. Ilman suomalaisavustuksia tarha ei pysyisi pystyssä.

Kiia Vaskon ja Jukka Kinnusen kodissa tepastelee neljä koiraa, jotka lähestyvät ihmisiä arasti, mutta tutustuessaan vaativat sitäkin enemmän hellyyttä ja rapsutuksia. Karvaturrit ovat peräisin eri puolilta maailmaa, Espanjasta ja Romaniasta.

- Ne ovat aiemmin tottuneet elämään koiratarhassa, joten ovat siksi hieman arkoja. Ovat ne silti kilttejä kaikki, vakuuttaa koirien emäntä Kiia Vasko.

Nelisen vuotta sitten Vasko miehineen harmistui romanialaiskoirien kohteluun niin kovasti, että he päättivät perustaa Pro Animals Finland -yhdistyksen eläinten auttamiseksi. Tällä hetkellä yhdistys kerää rahalahjoituksia suomalaisilta eläinystäviltä Romaniassa Targu-Jiun kaupungissa olevalle koiratarhalle, jossa asustaa jopa neljäsataa hännänheiluttajaa. Tarhaa ylläpitää sikäläinen eläinsuojeluyhdistys Pro Animals Romania.

- Emme täältä käsin tee varsinnaista eläinsuojelua vaan tuemme toimintaa moraalisesti ja taloudellisesti, Vasko tähdentää.

Heinolalaisyhdistyksen toiminta perustuu siihen, että avustuskohteita vaihdetaan aika ajoin. Romanialaistarha on yhdistyksen ensimmäinen kohde.

- Toivon, että saamme tilanteen Romaniassa jossain vaiheessa sen verran hyväksi, että voimme siirtyä auttamaan jotakin toista kohdetta. Se saattaa olla missä päin maailmaa tahansa, myös Suomessa.

Välillä ihmiset kummastelevat, miksei Pro Animals Finland auta suomalaisia eläimiä. Hurjia oloja ja eläinkohtaloita kun löytyy täältäkin. Vaskon mukaan suomalaisiakin eläimiä autetaan, mutta eri tavalla.

- Autamme paikallisten yhdistysten ja Suomen eläinsuojeluyhdistyksen kautta, koska niillä on hyvät verkostot ja keinot asioita hoitaa. Taloudellisesti tuemme toimintaa esimerkiksi jäsenmaksuilla.

"Pelkäsin ensimmäistä reissua Romaniaan"

Koiria kohdellaan ja niihin asennoidutaan Romaniassa eri tavoin kuin Suomessa. Kodittomien koirien vilistäminen katukuvassa on Romaniassa arkea.

- Kodittomia koiria näkyy siellä aina ja kaikkialla. Teiden varsilla näkyy kuolleita ja eläviä koiria vailla kotia. Niiden kunto vaihtelee laidasta laitaan. Osa on ihan hyvässä kunnossa, osa könkkää kolmella tai jopa vain kahdella jalalla.

- Pelkäsin ensimmäistä reissua sinne ihan hirveästi. Pelkäsin, että tulee avuton olo. Mutta päästyämme koiratarhalle eläimet tulivat iloisesti tervehtimään, antoivat ystävyyttä ja iloa, mikä auttoi, sanoo Vasko.

Nykyään hän käy miehineen Romaniassa pari kolme kertaa vuodessa. He valvovat tarkasti sitä, että lahjoittajien rahat menevät kohteeseen perille.

- Toimitamme rahat itse tarhalle ja olemme sinne muutenkin tiiviisti yhteydessä. Heidän kirjanpitonsa on myös meille avointa.

Kummikoiratoiminta pitää tarhan pystyssä

Pro Animals Finland kerää rahaa romanian kovia kokeneille koirille virtuaalisella kummikoiratoiminnalla. Tarhalta voi kuka tahansa ottaa netissä oman kummikoiran.

- Tällä hetkellä tarhan 400 koirasta lähes 300:llä on suomalainen kummi, Vasko sanoo.

Kummikoiraa tuetaan 15 eurolla kuukaudessa. Aiemmin maksu oli kympin. Yhteensä kummimaksuista kertyy sievoinen summa hännäheiluttajien tueksi, 4 500 euroa kuukaudessa.

Moni kummeista on pienituloisia opiskelijoita, jotka tilittävät lahjoituksensa monessa erässä, koska rahasta on tiukkaa. Silti he haluavat auttaa. Sen sijaan hyvätuloisilta ihmisiltä rahaa hätää kärsiville eläimille ei juuri liikene.

- Jos emme yhdistyksinemme olisi tulleet apuun aikoinaan, tämä kyseinenkin koiratarha olisi jo lopetettu.

Heinolalaispariskunta arvioi, että koirien kohtelu Romaniassa tuskin kohenee aivan heti. He toivovatkin sikäläisten ihmisten asenteisiin muutosta, jotta eläinten elinmahdollisuudetkin paranevat.

- Ongelmana on yleinen taloustilanne, sillä Romania on muita Länsi-Euroopan maita jäljessä. Ja kun talous ei anna myöten, eläimet kärsivät ensimmäisenä.

Suomessa pentutehtailijat täyttävät löytöeläintalot

Eläinten huonoon kohteloon törmätään aivan liian usein niin ulkomailla kuin myös Suomessa. Esimerkiksi Päijät-Hämeessä hylättyjä ja huostaanotettuja eläimin on päätynyt eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin tänä vuonna jo yli 800. Suurinta hylättyjen ja kaltoinkohdeltujen eläinten tulvaa löytöeläintaloon odotetaan syksyn kylmetessä.

Huostaanotettujen eläinten määrä kasvaa jatkuvasti. Syynä tähän on yhä useammin esimerkiksi se, että koirien kasvattajat eivät selviydy suuren pentumäärän kanssa.

- Koiran hankintaa suunnittelevan on myös otettava vastuuta siitä, että pentujen tehtailu saataisiin loppumaan, sanoo Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Rajala.

Rajala suositteleekin koiranpennun harkitantaa suunnitteleville kasvattajan taustojen tarkistamista.

- Aina kannattaa käydä Kennelliiton verkkosivuilla katsomassa, kuinka paljon kasvattaja on teettänyt pentuja esimerkiksi viimeisten kolmen vuoden aikana. Luvut kertovat karua totuutta siitä, onko kyse pentutehtailijasta vai rotua tukevasta kasvattajasta.

Tiedot kasvattajista löytyvät Kennelliiton KoiraNetistä jalostustietojärjestelmästä.

Vihtori Koskinen

Tapani Ripatti

YLE Lahti

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot