yle.fi


Olet tässä

Superterveellisiä suppilovahveroita pukkaa yhä

julkaistu 24.11.2009 klo 05:43, päivitetty 24.11.2009 klo 11:08
Suppilovahveroita sammalikossa

Kuva: YLE / Eijaleena Martikainen

Suppilovahveroiden satokausi jatkuu eteläisessä Suomessa. Kosteus ja lämpö nostavat itiöemiä poimittavaksi. Suppilovahvero on yksi tärkeimmistä kauppasienistä ja verraton D-vitamiinin lähde.

Suppilovahvero on yleensäkin myöhäinen sieni, jonka esiintymispaikkoja ovat sammaleiset metsät. Todennäköisimmin suppilovahveroita löytää kuusikoista.

Nimensä mukaisesti suppilomainen tai torvimainen pienehkö sieni kasvaa suurina ryppäinä. Yleensä kun löytää yhden sienen, lähellä on paljon muitakin.

Suppilovahverot on helppo kuivata ja se on niille paras säilöntätapa. Kuivaus onnistuu myös kotioloissa mainiosti. Suppilovahvero sopii tietysti myös sellaisenaan paistettavaksi, pakastettavaksi tai säilöttäväksi mausteliemeen.

Suppilovahvero on yleinen ja runsassatoinen Etelä- ja Keski-Suomessa ja kasvualue ulottuu Oulun korkeudelle.

Arktiset Aromit ry. muistuttaa, että suppilovahveron ravitsemuksellisesti arvokkain ominaisuus on sen sisältämä D-vitamiini. Suppilovahverot sisältävät D-vitamiinia moninkertaisen määrän ruokavalion merkittävään vitamiinilähteeseen kalaan verrattuna. Jo noin 30 grammaa eli vajaa 1 dl tuoreita suppilovahveroita antaa päivän suositusannoksen D-vitamiinia.

YLE Lahti

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot