yle.fi


Olet tässä

Mummolan vintti kiehtoo edelleen muodinluojia

julkaistu 24.2.2010 klo 08:47

Kestävän kehityksen periaate on uusissa muotiyrityksissä nykyään enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Vanhoista kankaista ja vaatteista jaksetaan ammentaa sekä materiaalit että mallit. Kilpaillulle alalle on silti uusia tulijoita.

Rautatienkadulla Lahdessa toimintansa aloittanut Autiotalo toimii omistajansa Tanja Rautavirran mukaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Se pyrkii siis olemaan eettisiin ja ekologisiin arvoihin uskovan pukeutujan ja kuluttajan vaihtoehto.

Vintage -sanaa on käytetty ennen kaikkea puhuttaessa vuosikertaviineistä. Muotitietoisten huulilla se tarkoittaa vuosikertavaatteita.

- Se, minkä aikakauden päälle pantavia kutsutaan vintageksi, riippuu siitä keneltä asiaa kysyy, sanoo Autiotalon omistaja Tanja Rautavirta.

- Yleisesti vuosikertavaatteiksi luetaan 1920-1970 -luvulla valmistuneet vaatteet. 80-luvulla tehtyjä vaatteita ei pidetä enää vintagena, paitsi Lahdessa, Rautavirta toteaa.

Rautavirta on pienen putiikkinsa myötä lähtenyt päivittämään vintage-ajatusta. Myymälästä löytyy paljon vetimiä, jotka ovat joutuneet uudelleenmuotoilun alle.

- Meillä on puhtaasti näitä vuosikertavaatteita sellaisenaan ja lisäksi on vaatteita, joissa on hyödynnetty kierrätysmateriaaleja. Muokkaukset voivat ihan pieniä.

Materiaalia vinot pinot

Yrittäjäksi lähtemistä Rautavirta mietti pari vuotta. Verkkokauppa avattiin viime lokakuussa ja kysyntää tuntui olevan. Second hand-vaatteet kiehtovat varsinkin nuoria aikuisia edelleen.

- Tuntuu, että tämä taas herännyt vähän uudelleen, varsinkin 1940-1950 -lukujen vetimet ovat olleet kovaa huutoa.

Vanhaa tavaraa on Rautavirran mukaan runsaasti, mutta materiaalia, jota voidaan vaatteiden muokkaamista varten käyttää, on hieman hankalampaa löytää.

- Pitää vähän tietää mitä etsii. Minullakin on tällaisia "sisäänostajia", jotka mun puolesta metsästää tavaraa.

Vanhojen vaatteiden ja tavaroiden uudelleen käyttäminen on vielä Rautavirran mielestä pientä näpertelyä. Yrittäjä uskoo, että vanhoista vetimistä saadaan jatkossa tehtyä jopa mallistoja.

- Saataisiin kasattua hyvä otos suomalaista designiä ja kierrätysmateriaalien käyttöä, esimerkiksi miesten puvuiksi.

YLE Lahti

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot