yle.fi


Olet tässä

Alatorin likaantunut maaperä putsataan viimein

julkaistu 20.4.2010 klo 05:39
Alatorin maaperää tutkitaan.

Alatorin maaperää tutkitaan.

Kuva: YLE / Niko Rönkkö

Lahden ydinkeskustassa alatorin likaantunutta maaperää aletaan puhdistaa tulevana kesänä. Alatorin puistossa tehdään parhaillaan maaperätutkimusta, jossa selviää tarkasti likaantuneen maa-aineksen määrä ja sijainti.

Puhdistushanketta hoitavan Soili-ohjelman projektipäällikön Seppo Nikusen mukaan paikalla on aikoinaan ollut polttoaineen jakelua, missä yhteydessä maaperään on päässyt polttoaineita.

Likaantunut maa-alue pyritään puhdistamaan paikan päällä, mahdollisimman vähin maa-aineksen siirroin. Urakka aloitetaan tulevana kesänä heinä-elokuussa ja se pyritään saamaan valmiiksi vuoden loppuun mennessä.

- Öljy on hyvä poistaa nyt, jotta se ei kulkeudu pohjaveteen. Aluettahan tutkittiin jo pari vuotta sitten, mutta nyt pääsemme vihdoin varsinaiseen puhdistustyöhön, sanoo Nikunen.

Hänen mukaansa jo alustavat tutkimukset kertovat, että puhdistettavaa maa-ainesta on ainakin alatorin puiston alueella ja mahdollisesti myös Vapaudenkadun alla.

YLE Lahti

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot