Ari Koivunen jatkaa soolouraa
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Mutta vasta sitten joskus, ehkä kolmen vuoden kuluttua. Lahdessa pääsiäiskeikan heittänyt Koivunen kertoo, että sooloura joutuu nyt odottamaan. Yhteistyö heavymetallibändi Amoralin kanssa vie miehen ajan tällä erää.
Lahdessa Ari Koivusta odotti kiirastorstaina faniryhmä, joka kiertää idolinsa perässä ilmeisesti minne mies meneekin. Idoliksi monelle Koivunen tuli vuoden 2007 Idols-kilpailun jälkeen.
Fanit tivasivat mieheltä soolouran jatkumista ja keikkatyön nautintoja. Sooloura ei juuri nyt Koivusta houkuttele, sillä päällimmäisenä miehellä tuntui olevan kahden kuukauden keikkatauko ja demojen teko seuraavalle levylle Amoralin kanssa.
- Levy valmistuu kuitenkin vasta ensi vuonna, aikatauluttaa Koivunen.
Keikkailu pitää miehen ja bändin vireessä.
- Keikkafiilis on se mikä elättää, ihan sananmukaisestikin.
Lahden aikojaan Ari Koivunen ei tuntunut kovin hanakasti muistelevan Hän on asunut Lahdessa viisi vuotta ja sinä aikana tehnyt itsestään laulajan voittamalla ensin karaoken SM-kisat ja sittemmin Idols-kilpailun. Kantapaikkaansa Tennarin karaokebaariin mies kuitenkin menee moikkamaan kavereitaan pääsiäisenä.
Esikoisalbuminsa, Fuel fot the Firen Koivunen teki vuonna 2007. Levy oli Suomen albumilistan kärjessä ennätykselliset 12 viikkoa. Sitä myytiin paljon myös Japanissa.
YLE Lahti