yle.fi


Olet tässä

Lima on kalan suojakalvo

julkaistu 12.6.2010 klo 09:16, päivitetty 14.6.2010 klo 10:20

Limakerros tekee kalan liukkaaksi.

Kuva: YLE / Pentti Palmu

Nyrkkisääntö kuuluu että, mitä lähempänä pohjaa kala viihtyy, sitä enemmän sillä on limaa suomujensa päällä. Hätääntynyt kala erittää suojakseen limaa, kertoo tutkija Ari Saura, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.

Sauran mukaan juurakoissa ja pohjan lähellä viihtyvistä kaloista esimerkiksi made, ankerias, kiiski ovat limaisimpia. Kun kalan elinpaikka on lähempänä pintaa, vähenee myös limaisuus.

- Kalat, jotka viihtyvät välivedessä, kuten esimerkiksi siika ja ahven, niillä on vähemmän limakerrosta.

Lima suojaa kalaa muun muassa loisilta, kolhuilta, sekä veden ominaisuuksien vaihteluista, esimerkiksi jos veden ph-arvo vaihtelee. Myös meriveden suolaisuuden vaihdellessa lima antaa turvaa kalan iholle.

Kala pystyy irrottamaan huokosistaan limaa ihon pinnalle eli vaikuttamaan liman määrään. Kun kala hätääntyy, limaneritys kasvaa. Tällöin lima on myös puolustuskeino.

- Kalastajat tietävät, että kun esimerkiksi limaisimpana pidettyä räkäkiiskeä ottaa verkoista pois, niin kalan pinta on hyvin liukas, koska se yrittää välttää saaliiksi joutumisen ja erittää tavallista enemmän limaa iholleen, Saura kertoo.

Lima, joka on valkuaisainetta, ei vaikuta kalan makuun, saati kalasopan koostumukseen.

- Jos tekee vaikka kiiskisoppaa niin limasta ei kannata olla huolissaan. Keitettäessä lima kovettuu ja valkuaisaine sakkautuu pois, Ari Saura Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta valottaa.

YLE Lahti

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot