Työhevosmestari viettää loman metsälaitumella
Viikonloppuna Heinolassa ratkaistiin työhevosten Suomen mestaruus ja kaksoisvoitto tuli Sysmän Nuoramoisiin. Voittajaksi selviytyi Jojoriina ja hopean vei saman perheen omistama Laippa. Talven jälkeen työmestareita odottaa laidunkesä.
Kauko Tuomisen ohjastama ja valmentama 12-vuotias suomenhevostamma Jojoriina voitti Suomen mestaruuden toista kertaa. Jojoriinan voiton salaisuus on suomalainen sisu ja lisäksi hevosella oli hyvä päivä.
- Kai se innostui hommaan. Se on sellainen sisupussi, että kun se saa fiiliksen päälle, ei sitä pitele mikään. Jos sen haluaa pysäyttää, kun sillä on henki päällä, täytyy mennä melkein eteen seisomaan, kertoo Kauko Tuominen tyttärensä Anne Kuparin omistamasta Jojoriinasta, jolla on myös erinomainen fysiikka.
Toiseksi sijoittui Laippa, jonka omistaja on perheen poika. Kauko Tuominen veikkasi alun perin voittajaksi omaa tammaansa Pelotinta, mutta se hylättiin. Ennakkosuosikin suussa tuntui kisan aikana olevan jotain ongelmaa.
- Jäin niin sanotusti tyhjin käsin, kun tyttären ja pojan hevoset voittivat ja oma hylättiin, naurahtaa Kauko Tuominen. Voittaja sai palkinnoksi 2500 euroa.
Työteliäs talvi
Jojoriinan, Laipan ja Pelottimen talvi Nuoramoisissa on kulunut metsätöissä. Laipalla on tosin vedetty ainoastaan valmiita puukuormia. Lisäksi talven valmennusjaksoon kuuluvat 10-15 km pitkät huvilenkit. Hevoset otetaan valjaisiin joko syys- tai lokakuun ensimmäisenä päivänä. Ensin ajetaan pari kertaa viikossa tyhjällä reellä tai painavalla kärryllä kevyitä lenkkejä ja siitä sitten vähitellen urakkaa lisätään.
Kiivaimmillaan valmentautuminen on tammi-helmikuussa. Huhtikuun alussa heti kun jäät lähtevät järvestä aloitetaan kahluuharjoitukset, joissa hevonen vetää rekeä hiukan polven yli ulottuvassa rantavedessä. Kunto pitäisi ajoittaa niin, että se olisi huipussaan kesäkuun alussa kun SM-kisat pidetään.
Kesäloma sysimetsässä
Työhevonen tekee mestaruuskilpailujen jälkeen pehmeän laskun kesälomaan. Ensin lenkkejä kevennetään ja harvennetaan, lopulta koittaa vapaus. Yksi tärkeä osa kuntoharjoittelua on kesä, jonka Tuomisen perheen hevoset viettävät useiden kymmenien hehtaarien metsälaitumilla Sysmässä.
Metsätaipaleiden välissä on pieniä niittyjä ja vanhoja peltoja, joilla hevoset laiduntavat. Lauma kulkee päivässä vapaasti itsekseen jopa viisi kilometriä. Erityisen tärkeää metsässä vietetty kesä on nuorille hevosille, joista kasvaa siellä varmajalkaisia ja joiden liikkeet paranevat vaikeassa maastossa huikeasti. Oikea unelmien laidunkesä siis.
YLE Lahti / Johanna Talasterä