Onko se Lapin Kultaa vai ei?
Lapin Kulta matkaa nyt liukuhihnalla Lahdessa.
Kuva: YLE Lahti
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Perinteikkään oluen, Lapin Kullan valmistus on siirtynyt Lahteen. Hartwall sai kesällä valmiiksi uuden tölkkilinjan, joka on korvannut lakkautetun Tornion tehtaan tuotannon. Oluen ystävät ovat edelleen harmissaan juomajätin päätöksestä siirtää valmistus Päijät-Hämeeseen. Olutliiton mielestä tuote ei enää ole aitoa Lapin Kultaa.
Kesästä alkaen perinteikästä pohjoisen juomaa on valmistettu Päijät-Hämeessä. Tuotannon siirtäminen Torniosta vaati yhtiöltä satsauksen uuteen tölkkilinjastoon, jolta valmistuu parhaimmillaan 90 000 tölkkiä tunnissa.
- Erittäin merkittävä panostus Lahden tehtaallee. Tällä linjastolla tyydytetään tölkkien kysyntä, joka jatkaa kasvuaa edelleen, toteaa tuotanto- ja toimitusketjun johtaja Timo Seppä Hartwallilta.
Tornion tehtaan lopettaminen tiesi lopputiliä noin 100 työntekijälle. Lahdessa työpaikka oli tarjolla vain kymmenelle.
Kun ilmoitus muutosta Etelä-Suomeen tuli viime vuonna, päätös sai jyrkän tuomion niin torniolaisilta kuin oluen ystäviltä laajemminkin. Olutliiton mielestä suuryhtiöt ovat uhranneet olutperinteet tuottavuuden nimissä.
- Sitä nämä laskutikkumiehet eivät käsitä, että oluella on muukin kuin rahallinen merkitys. Se on monella paikkakunnalla osa historiaa, Torniossakin juuret ovat satavuotiset, toteaa Olutliiton puheenjohtaja Jari Vaara.
Hartwallia vastaan on yritetty lietsia ostoboikottia, mutta laihoin tuloksin. Facebookissa Hartwallin tuotteita boikotoivaan ryhmään on liittynyt alle 15 000 tuhatta jäsentä.
- Jonkin verran oli laskua Pohjois-Suomen myynnissä, mutta valtakunnallisesti vaikutusta ei ole ollut. Kysyntä on edelleen korkeaa, sanoo tuotanto- ja toimitusketjun johtaja Timo Seppä.
Lahden Kultaa?
Hartwall vakuuttaa, että Lapin Kulta on edelleen sama tuote kuin ennenkin, vaikka valmistuspaikkakunta on vaihtunut.
- Salpausselän Renkomäen luonnonlähteestä tulee laadukasta vettä ja muut raaka-aineet ovat edelleen samat, joten makukin on sama, johtaja Timo Seppä sanoo.
Olutliitossa ollaan kuitenkin eri mieltä.
- Tuoko Hartwall käytettävän veden Torniosta? Tuskin tuo, joten oluen merkki voi olla sama, mutta kyllä kyseessä on eri olut, väittää puheenjohtaja Jari Vaara.
YLE Lahti