Olet tässä

Lapin ilmasto ei ole lämmennyt

julkaistu 28.07. klo 16:04, päivitetty 31.07. klo 09:58

Lapin ilmasto ei ole lämmennyt sadan viime vuoden aikana, sanoo erikoistutkija Risto Jalkanen. Kesien keskilämpötilat ovat pysyneet suunnilleen samoina ainakin 500 viime vuotta. Tiedot selviävät Metsäntutkimuslaitoksen Rovaniemen yksikön neulasjälkitutkimuksesta.

Tutkimusta on tehty osana Euroopan unionin Millenium-ilmastohanketta, joka päättyy ensi vuonna. Hankkeessa selvitetään Euroopan ilmaston kehitystä viimeisen tuhannen vuoden ajalta tutkimalla muun muassa jäätiköitä, eliöstöä ja puustoa.

Rovaniemen Metla tutkii hankkeessa männyn pituuskasvua niinsanotun neulasjälkitutkimuksen avulla. Neulasjälkien avulla pystytään selvittämään puuston kasvu tarkasti. Kasvu puolestaan korreloi lämpötilojen kanssa.

Referenssiaineistoa on hankittu tutkimalla neulasjälkiä viimeisen sadan vuoden ajalta ja vertaamalla niitä mitattuihin lämpötiloihin.

Tutkimusmateriaalia saadaan Lapin järvien pohjista. Hapettomassa tilassa pohjan alla on säilynyt puuta jopa 8000 vuoden takaa.

Neulasjälkitutkimusta on tehty Rovaniemen Metlalla 80-luvulta alkaen. Millennium-projektiin liittyvä artikkeli aiheesta on parhaillaan julkaistavana The Holecene -lehdessä Isossa-Britanniassa.

Tulokset ovat luotettavia ja yksiselitteisiä

Erikoistutkija Risto Jalkanen Rovaniemen Metlalta sanoo, että neulasjälkitutkimuksen tuloksiin voi luottaa:

- Tutkimuksessa näkyvät ihan samat asiat kuin muissakin lämpötilatutkimuksissa. Sieltä löytyvät muun muassa pienet jääkaudet ja vastaavat. Aineistossa on kyllä pientä heilahtelua. Esimerkiksi 90-luvun lopussa oli lämpimiä kesiä Ylä-Lapissa, mutta pituuskasvua ei ollutkaan. Horjuvuutta siis on, mutta silti aineisto on pitkällä aikavälillä luotettavaa.

Jalkasen mukaan tulokset ovat lämpötilakehityksen suhteen yksiselitteisiä:

- Meidän mittausten mukaan kesien lämpötila ei ole Lapissa muuttunut ainakaan viimeisten 500 vuoden aikana, jonne aineistoa nyt on analysoitu. Viimeisen sadan vuoden ajalta tämä on helppo vahvistaa esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen lämpötilamittauksilla. Sodankylän mittausten mukaan lämpötila on noussut vain 0,12 astetta eli käytännössä ei lainkaan.

Neulasjälkitutkimus tuottaa tietoa vain kesien lämpötiloista, sillä talvella mänty ei kasva.

Ilmastonmuutoksen alueelliset erot ovat suuria

Jalkanen sanoo, että ilmasto kyllä muuttuu, mutta alueelliset vaihtelut ovat luultua suurempia:

- On luultu, että arktisilla alueilla lämpötila voi nousta jopa 4-5 astetta. Tällaista ei kyllä ole näköpiirissä havaintojen perusteella. Sen sijaan esimerkiksi Keski-Euroopassa on mitattu jo huomattavia lämpötilan muutoksia ja kuumimmista laaksoista esimerkiksi mänty on kuolemassa. Huoleen on siis syytä.

- Pitäisi kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että hiilidioksidikuormitus jakaantuu maapallolla tasaisesti, mutta lämpötilakehitys ei. Vallitsee väärä kuva pohjoisen lämpenemisestä. Meidän tuloksia tukevat muun muassa Kuolassa, Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa tehdyt mittaukset, jotka eivät osoita lämpenemistä, sanoo Jalkanen.

Keskustelu on yksipuolista?

Jalkanen kritisoi sitä, että vallitsevaa ilmastonmuutosteoriaa kritisoivat tutkijat eivät pääse nykytilanteessa ääneen:

- Kun ilmastopaneelin 1500 tiedemiestä sanoo yhdessä kuorossa että näin ja näin tapahtuu, niin se on karmeaa. Erilaiset näkemykset eivät saa tilaa. Minunkin ajatukseni perustuvat kuitenkin yksinomaan havaintoihin.

- Esimerkiksi näistä jäätiköistä. Julkisesti puhutaan vain jäätiköiden sulamisesta. Kuitenkin esimerkiksi tuore norjalainen raportti kertoo, että Kölivuoristolla jäätiköiden sulaminen on pysähtynyt ja osin ne ovat myös laajenneet.

- Auringon vaikutusta vähätellään. NASA:n tilastot osoittivat, että Marsin lämpötila romahti lämpimämmän jakson jälkeen. Samalla maapallon lämpötila laski. Sattumaako se vain on?

Ihminen muuttaa ympäristöä

Erikoistutkija Risto Jalkanen ei ole ilmastoskeptikko siinä mielessä, ettei hän "uskoisi" ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen.

Neulasjälkitutkimus kyllä osoittaa, että Lapin kasvukausien ilmasto ei ole lämmennyt. Sen sijaan lämpenemistä on mitattu muualla maailmassa ja Lapissakin ihmisen kädenjälki näkyy toisin tavoin:

- Kevään tulo on selvästi aikaistunut täällä. Samoin metsien kasvu on lisääntynyt ja kasvupaikat ovat rehevöityneet. Maassa on enemmän typpeä. Myös hiilidioksikin määrä on kasvanut sadassa vuodessa noin 30 prosentilla ja hiilidioksidi kyllä aiheuttaa lämpenemistä.

- Ilmasto muuttuu luonnollisesti, mutta myös ihmisen vaikutus ilmastoon on merkittävä. Esiteollisella ajalla esimerkiksi hiilidioksidia oli aivan ratkaisevasti vähemmän, sanoo Jalkanen.

YLE Lappi / Tapio Nykänen

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot