Posion haukat vapauteen
Haukanpojat Asko ja Usko pääsevät myöhemmin vapauteen eivätkä jää eläinpuistoon.
Kuva: Heikki Ketola
Posiolta maanantaina löydetyt tuulihaukanpojat Asko ja Usko pääsevät kasvettuaan vapaaksi luontoon, kertoo Ranuan eläinpuiston intendentti Mari Heikkilä. Ainoastaan esimerkiksi siipien kasvuvirheet voisivat estää pelastettuja poikasia lentämästä häkistä pois.
Heikkilän mukaan harvinaisen tuulihaukan poikasia ei tuoda eläinpuistoon niin kauan kuin Lapiosalmen eräopas Markus Vuorinen pystyy hoitamaan niitä.
- Markus lupasi hoitaa linnut kuntoon, vahvistaa Lapiosalmen Erämatkailukeskuksen toiminnanjohtaja Heikki Ketola.
Tuulihaukanpoikaset voivat Ketolan mukaan hyvin. Pesästä putoamisen syytä ei vielä tiedetä.
Lentoon jo muutaman viikon päästä
Miehet aikovat rakentaa Askolle ja Uskolle suuremman häkin matkailukeskuksen alueella sijaitsevaan autotalliin.
- Siellä ne voivat pikku hiljaa harjoitella lentämistä, Ketola sanoo.
Hän arvioi että poikaset ovat nyt muutaman viikon vanhoja.
Intendentti Mari Heikkilän mukaan tuulihaukan poikaset oppivat lentämään noin kuukauden ikäisinä.
Pakastettuja hiiriä Ranualta
Ruokaa ne oppivat saalistamaan yrityksen ja erehdyksen kautta, hän sanoo.
- Luonnossa poikaset pysyttelevät siinä pesän lähettyvillä ja emo ruokkii niitä alkuun. Mutta mitä pidemmälle lentoharjoittelu menee, emo jättää ruokkimisen pois, Heikkilä selventää.
Tällä hetkellä Asko ja Usko vahvistuvat naudanlihan avulla. Myös kalaa on pyydetty linnunpoikia varten.
Heikkilän mukaan seuraavaksi pitäisi siirtyä karvapäällysteiseen ravintoon, kuten pakastettuihin hiiriin.
Lintujen nykyiset hoivaajat ovatkin jo suunnitelleet hiirenhakureissua Posiolta Ranualle.
Heikkilän mukaan ravinnon laatu voi vaikuttaa myös siipien kasvamiseen.
Vapautumisjuhlia suunnitellaan
Kun poikaset ovat päässeet siivilleen, kannattaa häkin ovi jättää auki ja sen sisään evästä, neuvoo Heikkilä.
- Näin ne saavat ravintoa, jos eivät pysty sitä heti luonnosta pyytämään. Tavallaan on se varaportti ja varaäiti siellä taustalla tukena.
Lapiosalmessa luvataan järjestää lintujen vapautumisjuhlat siinä vaiheessa, kun Uskon ja Askon siivet kantavat omillaan.
YLE Lappi / Hanna Holopainen, Anni Tolppi