yle.fi


Olet tässä

Ravustus alkanee Lapissa heinäkuun lopulla

julkaistu 20.7.2009 klo 16:07, päivitetty 4.9.2009 klo 16:27

Kuva: YLE

Lapin ravustuskausi alkaa Metsähallituksen vesillä ensi sunnuntaina 26.heinäkuuta ja päättyy 6. syyskuuta. Rovaniemen ja Korkalon osakaskunnat päättänevät ravustuksen aloittamisen ajankohdasta tiistaina. Matti Ylimommo osakaskunnasta arvioi, että ravustus Kemijoella Valajaskosken ja Tennilän välillä aloitettaisiin vasta elokuun alkupuolella.

Rapusaaliista ei odoteta suurta. Kolme vuotta sitten todettu rapurutto on romahduttanut saaliit ja isot ravut puuttuvat merroista lähes täysin.

Rapurutto on levinnyt Kemijoen alajuoksulta Isohaaran patoaltaalta aina Rovaniemen Vaaralaan saakka. Viime kesänä varmistui rapuruton leviäminen Simojoelle.

Raudanjoki jokirapujen reservi

Puhtaana säilyneelle Raudanjoelle Metsähallitus ei myy toistaiseksi ravustuslupia. Eräsuunnittelija Tapani Partasen mukaan Raudanjoki on tarkoitus säilyttää rapujen reservinä.

Mikäli Kemijoki joskus tulevaisuudessa puhdistuisi rutosta, voitaisiin rapukanta uusia Raudanjoen rapujen avulla.

Säännösten mukaan ravustuksen saa aloittaa tiistaina 21.heinäkuuta, mutta Lapissa ravustus on alkanut yleensä elokuun puolella. Syynä on se, että rapu kasvaa Lapin kylmissä vesissä hitaammin ja vaihtaa kuorta myöhemmin kuin Etelä-Suomessa.

YLE Lappi

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot