Suomalaiset ja ulkomaalaiset tappelivat Ounasrinteellä
Poliisi tutkii suomalaisten ja ulkomaalaisten välisen tappelun motiiveja.
Kuva: YLE
Poliisi joutui puuttumaan joukkotappeluun Rovaniemen Ounasrinteellä perjantain vastaisena yönä. Kymmenestä kahteenkymmenen suomalaisen ja ulkomaalaisen nuoren miehen joukko otti yhteen paikallisen kauppakeskuksen lähellä Salmenperällä kahden aikaan yöllä.
Poliisin tultua tappelijat hävisivät ja poliisi ehti ottaa vain osan henkilötietoja talteen. Perjantaina tappeluun osallistuneita on haettu kuulusteltavaksi.
Rikosylikomisario Jukka Haatajan mukaan ketään ei viety vammojen vuoksi hoidettavaksi yöllä. Tappelussa osa käytti kuitenkin jotain kättä pidempää. Kuulusteluissa selviää, saiko osa tappeluun osallistuneista vammoja.
Iältään he ovat 18 vuoden molemmin puolin. Poliisi tutkii tappelua ja selvittää siihen johtaneita motiiveja.
Jos motiiviksi selviää rasismi, voi se koventaa rangaistusta. Ounasrinteeltä ei ole aiemmin tullut poliisin tietoon vastaavia yhteenottoja.
- Jotain kokoontumista tai riitaa on ollut, Haataja sanoo.
Rovaniemen Ounasrinteellä asuu paljon maahanmuuttajia. Poliisin hälytti paikalle lähellä asunut.
YLE Lappi