Raekuurosta sai lumipalloja Äkäsjokisuussa
Osmo Kangas pääsi pyörittelemään lumipalloja keskellä kesää.
Kuva: Kaisa Kangas
Kolarin Äkäsjokisuussa koettiin sunnuntai-iltapäivällä runsas raekuuro, sillä maahan satoi parhaimmillaan yli 10 sentin kerros hienojakoista raetta. Ylen tv-uutisten meteorologin Terhi Nikkasen mukaan lumisateeksi luultu kuuro oli raetta.
Maa oli valkoisena noin 400 metrin matkalla valtatie 21:n varrella. Paikoin maa oli valkoinen katvepaikoissa vielä maanantai-aamuna.
Osmo Kangas lähti vaimonsa Kaisan kanssa eilen sunnuntaiajellulle. Pariskunta ihmetteli, että mikä valkoinen harso oli levittäytynyt tien varrelle. He aprikoivat, että olisiko kyseessä jokin vaahto. Lähemmin tarkasteltuaan pariskunta totesi aineen lumeksi, jota taivas oli antanut keskellä kesää.
Terhi Nikkasen mukaan kyse oli kuitenkin voimakkaasta raekuurosta.
- Lumisade ei ole vielä mahdollista. Kun ilmassa on voimakasta nousuvirtausta, rakeita voi tulla niin paljon, että lumipallojakin voi pyöritellä.
YLE Lappi