Ympäristöministeri: Soklin radan voi vetää Natura-alueelle
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki ei vastusta Soklin radan vetämistä Natura-alueen läpi. Hänen mukaansa rata on kuitenkin rakennettava niin, että luonto vaurioituu mahdollisimman vähän.
Lehtomäki tapasi maanantaina Sallassa muun muassa norjalaisen kaivosyhtiön Yaran edustajia ja itälappilaisia poromiehiä.
Nimenomaan kaivosrautatien linjaus nousi päällimmäiseksi asiaksi Soklista puhuttaessa.
Kaivosta suunniteltaessa poromiehet ovat huolissaan elinkeinonsa tulevaisuudesta. Poromiesten mukaan kaivos jo sinällään haittaa riittävästi alueen poroelinkeinoa - jopa uhkaa tuhota sen - mutta myös Natura -aluetta halkomaan suunniteltu kaivosrautatie tuottaa vahinkoa.
Ministeri Lehtomäki näkee, että rata voidaan vetää Natura -alueen yli, mutta kuitenkin niin, ettei luontoa suotta tärvellä ja poroelinkeinon mahdollisuudet ja tulevaisuus turvataan.
Tukea Ison Pyhätunturin ja Pallastunturin hankkeille
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki ei liioin asetu Sallatunturin matkailualueen kehittämisen esteeksi.
Sallan kunta haluaa rakentaa Natura -alueelle Isolle Pyhätunturille laskettelurinteitä. Lehtomäen mukaan näin voidaan tehdä, kunhan riittävästi huomioidaan vanhojen metsien suojeluun liittyvät arvot.
Lehtomäen mukaan Lappia on jo sinällään suojeltu aivan riittävästi. Nyt Metso -ohjelman myötä huomio käännetään Etelä-Suomessa oleviin suojelukohteisiin.
Ministeriltä löytyy ymmärtämystä myös Muoniossa hotelli Pallastunturin laajentamistarpeeseen.
Valtioneuvostossa asia on esillä taas ensi viikolla. Lehtomäki ei kuitenkaan ryhtynyt ennakoimaan, saako hotellihanke lisää vuodepaikkoja. Nyt laajennus on rajattu 250 vuodepaikkaan, kun tarve olisi paljon suurempaan määrään.
YLE Lappi / Jorma Korhonen