yle.fi


Olet tässä

Luonnonperintösäätiö sai metsää Enontekiöltä

julkaistu 18.11.2009 klo 10:37, päivitetty 18.11.2009 klo 12:16

Yksityisten lahjoitusten turvin toimiva Luonnonperintösäätiö on saanut ensimmäistä kertaa lahjoituksena kokonaisen metsäalueen. Noin 12 hehtaarin suuruinen metsäalue sijaitsee Hetassa, Enontekiöllä Lapissa, kahden järven - Ullajärven ja Perilänjärven - välillä.

Alue nimetään Ullatievan suojelualueeksi. Tievan taustalla on saamenkielinen sana joka tarkoittaa kumpua, kunnasta. Jääkauden muovaama Ullatievan jyrkkä soraharju kasvaa vanhaa mäntyvaltaista ikimetsää. Maata verhoaa jäkälien ja matalien varpujen matto, johon tuulenkaadot vähitellen maatuvat ja puista roikkuu luppojäkälien synkeän ruskea parta.

Alunperin Ullatievat ovat olleet tunnettuja hyvistä jäkälistään, ja nimen Ulla yksi mahdollinen tausta on saamen ullu, mikä tarkoittaa villaa - jäkälä on verhonnut kunnaat tiheänä villamattona. Ullatievoilla on kansanperinteen mukaan nähty maahisia ja maanhaltioita ja siellä on sijainnut kivinen seita.

Suojelualueiden osuus on pohjoisessa Lapissa paremmalla mallilla kuin muualla Suomessa, mutta valtaosa suojelualueista käsittää metsätöntä tunturipaljakkaa. Luonnonperintösäätiön mukaan vanha metsä on edelleen haavoittuvainen myös Lapissa, missä metsän uudistuminen on lisäksi erittäin hidasta. Tämä oli mielessä alueen lahjoittajilla, joille on tärkeää saada Ullatievan metsä suojelun piiriin ”luonnonperintönä”.

Alueen lahjoittivat Luonnonperintösäätiölle Mauri Rautkari sekä edesmenneen Olavi Hildénin pojat, veljekset Kaarlo, Martti ja Pentti. Lahjoittajien tahtona on alueen säilyminen säätiön hallussa ja säätiön sille hankkima lainvoimainen suojelu. Lahjoittajat haluavat myös rohkaista muita toimimaan samalla tavoin, kun halutaan taata arvokkaan metsän säilyminen omassa elinpiirissä. Lahjoittamalla metsän tai osan siitä suojelualueeksi voivat metsästä iloita myös jälkipolvet vailla pelkoa että joku tulevaisuudessa vaatisi aluetta hakattavaksi.

Ensimmäinen suojelualue Lapissa

Ullatievasta tulee Luonnonperintösäätiön 20. suojelualue ja ensimmäinen Lapissa.

Luonnonperintösäätiö on perustettu vuonna 1995. Säätiö saa varansa yksityisiltä lahjoittajilta sekä testamenteista. Näillä varoilla säätiö hankkii aktiivisesti suojeltavaksi luonnonarvoiltaan merkittäviä ja uhanalaisia metsäkohteita Suomesta. Metsiä otetaan vastaan myös lahjoituksina.

Viime vuoden aikana säätiö on tarjonnut metsänystäville mahdollisuutta osallistua metsän suojeluun myös henkilökohtaisemmalla tasolla. Säätiön kautta voi ostaa palan metsää suojeluun tai antaa sellaisen lahjaksi vaikkapa merkkipäivänä. Säätiöön voi tulla mukaan myös metsäkummiksi.

YLE Lappi

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot