Nouseeko Ylläsmaja toisen kerran tuhkasta?
Omistaja Olli Jauhojärvi harkitsee palaneen Ylläsmajan rakentamista uudelleen. Päärakennuksen raunioiden purkutyöt ovat menossa ja talven matkailusesongin varauksille etsitään korvaavia tiloja.
Kolarin Äkäslompolossa sijaitsevan Ylläsmajan päärakennus tuhoutui tulipalossa marraskuun 2. päivä 2009 lähes kokonaan. Palon epäillään alkaneen keittiöstä tai sen lähitiloista.
- Kävimme vakuutustarkastajan kanssa vakuutuksia läpi keskiviikkona. Onneksi kaikki vakuutukset ovat kunnossa. Kaikki eväät on ja elementit uuden rakentamiseen, kiinteistön omistaja Olli Jauhojärvi sanoo.
- Nyt täytyy rauhassa miettiä ja suunnitella jatkoa. Erilaisia vaihtoehtoja täytyy pohtia ja harkita, Jauhojärvi kertoo.
Hiihtäjien lisäksi tilat palvelivat kuntoutujia
Noin 600 neliön päärakennuksessa oli 12 huonetta. Vuosikymmenien kuluessa Ylläsmajan pihapiiriin on noussut useita rakennuksia ja päärakennustakin on laajennettu.
Viime keväänä (2009) Ylläsmajalla puhalsivat muutoksen tuulet, kun Minna Heiskanen ja Martin Mayer vuokrasivat tilat Lapland Klinikat -yritykselleen. Sopimuksen ehtona oli, että talvisesonkina majoitetaan matkailijoita ja hiljaisina aikoina Ylläsmaja on kuntoutuskäytössä.
Lapland Klinikat järjesti Minnesota-mallilla päihdekuntoutusta. Palohetkellä Ylläsmajassa oli 11 henkeä, heistä yhdeksän kuntoutuksessa olevia.
- Sopimus tehtiin kolmeksi vuodeksi. Mutta minä en osaltani voi sopimusta pitää, koska ei ole tiloja mitä vuokrata. Minnan ja Martinin kanssa on yhdessä etsitty talvisesongiksi korvaavia tiloja matkailijoille. Osa on jo löytynytkin ja työtä jatketaan. Varauskirjojen mukaan talvesta olisi ollut tulossa ennätyshyvä.
Pala Äkäslompolon matkailuhistoriaa
Ylläsmaja on palvellut matkailijoita vuodesta 1950. Olli Jauhojärven mukaan Ylläsmaja oli Ylläksen kolmanneksi vanhin matkailuyritys.
Vaasan metsäveikot -partiolippukunta rakensi sen aikoinaan retkeilykäyttöönsä. Vuonna 1963 maja paloi, mutta partiolaiset rakensivat sen uudestaan ja entistä ehompana.
- Yhteys vaasalaisiin on säilynyt tiiviinä. Soitin Vaasaan heti maanantaina ja kerroin majan palaneen, Jauhojärvi kertoo.
Kymmenen vuotta sitten Olli Jauhojärvi osti Ylläsmajan partioilaisilta. Paikka oli hänelle tuttu, sillä hänen äitinsa aloitti majan emäntänä vuonna 1990. Etelän vuosinaan Olli Jauhojärvi lomaili perheensä kanssa usein Ylläsmajalla.
Palossa tuhoutuivat muun muassa majan vanhat vieraskirjat, jotka kertoivat osaltaan Ylläksen matkailun historiaa. Kirjoissa oli nimien lisäksi paljon juttuja, taideteoksia, maalauksia ja tietysti kuvia.
- Jotkut sanovat, että siellä oli myös Jorma Ollilan nimi. Itse en siihen ole törmännyt kirjoja selaillessani, mutta Ollilahan on entinen vaasalainen partiolainen, Olli Jauhojärvi muistelee.
YLE Lappi / Sirkku Savusalo