Rovaniemellä voi vuokrata vaimon
Vuokravaimo Riitta Ankkurin voi vuokrata kokkaamaan, siivoamaan, hoitamaan lapsia ja käymään kaupassa.
Kuva: YLE / Pia Tuukkanen
Lasten lentäminen maailmalle on monessa kodissa uuden alun paikka. Miten tästä eteenpäin, kun vuosien rutiinit muuttuvat ja pesä tyhjenee. On uuden alun aika. Rovaniemeläinen Riitta Ankkuri päätti alkaa vuokravaimoksi.
Yrittäjyys on aivan alkutaipalella ja Riitta on innostuneen jännittynyt alan vaihdoksesta.
Lapissa on jo kolmisen vuotta toiminut aviomiespalvelu. Ketjuperiaatteella toimivat aviomiespalvelu on saanut Rovaniemellä rinnalleen myös vuokravaimon. Riitta Ankkuri on ensimmäinen Pohjois-Suomessa vuokravaimopalveluja tarjoava yrittäjä. Ajatus on sama kuin ostettavilla aviomiehillä, mutta Riitan työnkuvaan kuuluvat muun muassa siivous, ruoanlaitto, lasten- ja lemmikkieläintenhoito.
- Kaikki se, mitä äidit tekevät, Riitta Ankkuri tiivistää.
- Olen se henkilö, joka tulee kotiin tekemään ruokaa ja siivoamaan, hoitamaan lapsia ja käymään kaupassa, jos itse ei kerkeä tai pysty.
Ajatus vuokravaimoksi ryhtymisestä virisi Riitan päässä loppusyksystä. Takana on pitkä ura entisessä työpaikassa Lapin sairaanhoitopiirissä ja lapset ovat jo lähteneet kotoa. Oli tilaisuus saada vaihtelua omaan elämään.
- Ehkä se on tämä keski-ikäisen naisen kriisi, kun aletaan miettiä, mitä nyt tehdään, kun lapset muuttavat kotoa, toteaa Riitta Ankkuri nauraen.
Kuukausipalkalta yrittäjäksi
Riitta Ankkuri myöntää, että on rohkea teko jättää säännöllinen kuukausipalkka ja ryhtyä yrittäjäksi. Hän kuitenkin uskoo, että Rovaniemen seudulla on kysyntää vuokravaimolle. Vuokravaimoja on jo Suomessa 13 kappaletta, mutta muut vuokravaimot ovat Etelä-Suomessa. Edes Oulusta ei vuokravaimo-palvelua saa.
- Rovaniemen ensimmäinen aviomies Tommi Nikkilä on jo heinäkuussa etsinyt vuokravaimoa, sillä aviomiespalvelu ei pysty eikä ennätä tehdä kaikkia töitä. Tuolloin kukaan ei innostunut alkamaan vuokravaimo-yrittäjäksi, mikä oli minun onni, kertoo Ankkuri.
Riitta Ankkuri ei kauaa aikaillut, kun ajatus vuokravaimoksi alkamisesta virisi. Viikon verran asiaa selviteltyään hän sanoi itsensä irti vakituisesta työpaikastaan.
- Irtisanomisajan, eli kuukauden verran olen tehnyt yrityksen perustamiseen liittyvää työtä. Jännittää kyllä kovasti, että miten vuoravaimon käy.
Tuore vuokravaimo on saanut starttirahaa yrityksensä perustamiseen. Rahan saaminen oli suuri apu. Riitta Ankkuri on hieman yllättynyt kuinka paljon paperien pyöritystä ja muuta yrityksen perustamiseen liittyi.
- Ei sitä toiselle työskennellessä edes ymmärä, millaisia asioita yrityksen perustamiseen liittyy. Esimerkiksi aivan tavallisia mappeja tarvitsee hirveän määrän. Lisäksi puhelin on soinut jatkuvasti, kun erilaiset internetin hakupalveluiden tarjoajat ovat soitelleet ja tahtoneet yritystäni sivuilleen, kuvailee Ankkuri alkavan yrittäjän arkea.
Piika ja renki-perinne palaamassa
Vuokravaimo-palvelu kuuluu kotitalousvähennyksen piiriin ja Riitta Ankkuri uskookin, että töitä riittää. Nykyään ihmiset ovat kiireisiä tai eivät osaa kodin askareita, joten enää ei niin hävetä kotitöiden teettämistä ulkopuolisilla.
- Ennen taloissa oli piikoja ja renkejä. Se kulttuuri hävisi jonnekin tässä välissä, mutta nyt taas ihmiset eivät enää häpeä, jos kodin pihalla seisoo vuokravaimon auto, kertoo Ankkuri.
Vuokravaimosta tulee helposti mieleen myös palvelut, jotka eivät kuulu aviomiespalvelun toimenkuvaan. Vuokravaimoa on turha tilata kylmää petiä lämmittämään.
- Aviomiespalvelun perustaja Petteri Ikonen Tampereelta kertoi, että hän sai alusssa aamuyön soittoja, mutta ne ovat jääneet pois. Tuskin minulle tulee epämiellyttäviä tai suoranaisesti häiritseviä asiakkaita, arvelee Riitta Ankkuri.
- Olen jutellut asiasta muutaman etelässä toimivan vuokravaimon kanssa ja he ovat saaneet tehdä työtään rauhassa.
Riitta Ankkuri odottaa innostuneena uutta uraansa vuokravaimona. Hän tunnustautuu kodinhengettäreksi.
- Pitäähän sitä aina olla pullaa pakkasessa ja koti siistinä. Eikös se kuulu ihan jokaisen kodin perustaan, vuokravaimo hymyilee.
YLE Lappi / Pia Tuukkanen