Talousrikoksista tuomittu Lapin kovatuloisin
Kuva: YLE / Anssi Leppänen
Talousrikoksista vankeuteen tuomittu yrittäjä Matti Yliruikka oli Lapin suurituloisin viime vuonna. Yliruikalla oli verotettavaa ansiotuloa viime vuonna lähes 1,7 miljoonaa euroa. Yliruikalla ei ollut lainkaan verotettavia pääomatuloja.
Rovaniemen hovioikeus tuomitsi Yliruikan huhtikuussa talousrikoksista kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Tuomio tuli takavuosina tehdyistä rikoksista. Yliruikka oli veljensä kanssa pimittänyt tuloja verottajalta sekä laiminlyönyt ja väärentänyt useiden yhtiöidensä kirjanpitoa rakennusliiketoimissa. Yliruikka on hakenut tuomioonsa valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta.
Toiseksi eniten Lapissa tienasi viime vuonna kiinteistösijoittaja Seppo Kukkola, jolla oli verotettavia tuloja runsaat 1,6 miljoonaa euroa.
Kiinteistö- ja yrityskaupoilla tiliä
Kolmanneksi ja neljänneksi eniten tuloja oli ylitorniolaisella kauppiaspariskunnalla, Veijo ja Jaana Kauvosaarella, kummallakin runsaat 1,3 miljoonaa euroa. Tuloista suurin osa oli pääomatuloa. Veijo Kauvosaari kertoo, että tulot ovat peräisin heidän Ylitornion kauppakiinteistönsä myynnistä kiinteistösijoitusyhtiölle.
Muiden lappilaisten verotettavat tulot jäivät viime vuonna alle miljoonaan euroon.
Oman yrityksen myymisellä tehtiin isoa tiliä. Viidentenä Lapin suurituloisimpien listalla on tervolalainen yrittäjä Ari Laine, joka myi kaivosalan maanalaiseen urakointiin erikoistuneen yrityksensä Tolarock Oy:n Lemminkäinen-konsernille. Laineen verotettavat tulot olivat viime vuonna runsaat 870 000 euroa, josta suurin osa oli yrityskaupan myötä pääomatuloina.
Kuudentena listalla on rovaniemeläinen Olli Salo runsaalla 865 000 euron tuloilla. Myös Salo teki tilin yrityskaupalla. Hän myi osake-enemmistön Lapin Vesitutkimus Oy:stä Ahma-Insinöörit Oy:lle viime vuonna.
Kymmenen eniten tuloja saaneen joukkoon Lapissa mahtuvat myös apteekkari Raili Illi, kauppiassukuun kuuluva Ritva Turpeinen, Jussi Seppänen ja kiinteistösijoittaja Jari Piippola.
YLE Lappi