Keskustan Lapin piiri Väyrysen taakse puheenjohtajakisassa
Keskustan Lapin piiri tukee ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrystä puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi.
Kuva: YLE
Keskustan Lapin piiri on asettunut tukemaan ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrystä puolueen puheenjohtajaksi. Samalla piiritoimikunta kannustaa puheenjohtajakisaan lisää ehdokkaita virittämään keskustelua.
Lapin piiritoimikunta päätti maanantain kokouksessaan tukea lappilaislähtöistä Väyrystä. Piiritoimikunnan mukaan Paavo Väyrysellä on pitkä kokemus poliittisena päättäjänä ja vastuunkantajana sekä vahva näkemys pohjoisen asioista.
Keskustan Peräpohjolan piiri ilmaisi tukensa Väyryselle tammikuun lopussa. Keskustan uusi puheenjohtaja valitaan Lahden puoluekokouksessa 12. kesäkuuta.
Keskusta järjestää kahden kuukauden mittaisen puheenjohtajakiertueen, joka lähtee liikkeelle sunnuntaina 11. huhtikuuta Kuopiosta. Lapin ja Peräpohjolan piirien yhteinen puheenjohtajapaneeli järjestetään Rovaniemellä seuraavana sunnuntaina.
YLE Lappi